Nokia sai puolelleen USA:n viranomaiset: Apple väärässä

Patenttikiistan ensimmäinen väliratkaisu tuli
Nokia sai puolelleen USA:n viranomaiset: Apple väärässä

Nokia ja Apple taistelevat patenteista oikeusistuimissa eri puolilla maailmaa. Nokia on nyt saanut puolelleen Yhdysvaltojen viranomaisen, joka päättää kauppakiistoista. ITC:n mielestä Apple on väärässä kahdellakin tavalla. Nokian kannalta asia ei kuitenkaan ole vielä selvä.

Kansainväliset patenttikiistat viedään usein USA:n kauppakomission (ITC, International Trade Commission) käsiteltäväksi, sillä ITC:llä on valta langettaa tuontikieltoja. Käsiteltävänä ovat molempien yritysten valitukset. Juttu käynnistyi Nokian patenttikanteella, ja Apple vastasi omillaan.

Yhdysvaltalaisista tiedotusvälineistä esimerkiksi Wall Street Journal kirjoittaa, että ITC on nyt antanut suosituksensa asiaa käsittelevälle tuomarille.

ITC:n tutkijat: Applen syytöksissä ei ole perää

ITC:n tutkimushenkilökunnan mielestä osa Applen mainitsemista patenteista ei ole päteviä. Pätevien patenttien kohdalla taas ei ole todisteita siitä, että Nokia olisi rikkonut niitä. Niinpä Applen kanne tulisi hylätä.

Nokian kannalta ongelma on se, että asian ratkaisee lopullisesti ITC:n tuomari. Hän ottaa huomioon tutkimushenkilökunnan kannan ja myös osapuolten esittämät seikat.

Jos tuomari olisi sitä mieltä, että patentteja on rikottu, Nokian tuotteille voitaisiin asettaa myyntikielto Yhdysvalloissa. Tuomarin odotetaan tekevän päätöksensä helmikuussa.

Nokian kanne Applea vastaan tulee käsittelyyn tämän kuun 29. päivänä, kertoo Wall Street Journal.

Tagit: Apple, Nokia, patentti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös