Nokia Siemens potkii jopa 1200
Helsingin Sanomat kertoi epävirallisena tietona viikonvaihteessa, että Nokia Siemens Networks olisi vähentämässä Suomessa työvoimaansa 1300 hengellä. Lukujen aitoutta puntaroitiin eilen, mutta enää ei tarvitse arvailla: yhtiö kertoo aloittavansa yt-neuvottelut, jotka tietävät töiden loppumista ”enintään 1200:lta” ensi vuoden loppuun mennessä.
Luku on varsin suuri, etenkin kun sen suhteuttaa yhtiön palveluksessa olevien henkilöiden määrään. Heitä on tällä hetkellä Suomessa noin 6900.
Yt-neuvottelut alkavat jo ensi viikon puolivälissä. Nokian tiedotteen mukaan väkeä vähennetään yhtiön kaikista toimipaikoista: Espoosta, Tampereelta ja Oulusta. Rajuimmin leikkuri iskee Espoossa, josta ennakoidaan katoavan 700 työpaikkaa. Tampereen osuus on 350 ja Tampereen 150.
Tuntipalkkaiset työntekijät Oulun tehtaalla ja Espoossa sijaitsevassa varastossa ovat näiden leikkaussuunnitelmien ulkopuolella.
Kaikesta huolimatta Suomi tulee jatkossakin olemaan Nokia Siemens Networksille tärkeä T&K- ja innovaatiokeskus, yhtiö vakuuttaa.








