Nokia Siemens tuo 4g-verkot haja-asutukseen

800 megahertsin lte-verkot Flexi-tukiasemaan
Nokia Siemens tuo 4g-verkot haja-asutukseen NSN on päivittänyt tukiasemansa gsm-, 3g- ja lte-verkkoihin.

Seuraavan sukupolven nopean tiedonsiirron lte-kännykkäverkkoja ollaan rakentamassa ensin suurimpien kaupunkien ydinkeskustoihin, mutta operaattorit aikovat laajentaa peittoa myös lähiöihin ja pienemmille paikkakunnille. Tämä ei onnistu mielekkäästi korkeilla taajuuksilla. Nokia Siemens Networks (NSN) onkin lisännyt 800 megahertsin verkkojen tuen lte-tukiasemaansa.

NSN:n mukaan 800 megahertsin lte-verkoilla saavutetaan yhtä laaja peitto kuin 900 megahertsin gsm-tukiasemilla. Siitä on hyötyä haja-asutusalueiden lisäksi kaupungeissa sisätilojen kuuluvuuden parantamisessa.

Ensimmäiset lte-verkot ollaan rakentamassa 2600 megahertsin taajuudella muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Saksassa. Se rajaa verkot suurimpiin kaupunkeihin. Saksassa huutokaupattavissa lte-toimluvissa ollaan kuitenkin asettamassa ehtoja myös peittoalueille, joten laajemmat tukiasemaverkon solukoot kiinnostavat operaattoreita.

800 megahertsin ala- ja yläpuolinen taajuuskaista kiinnostaa mobiilioperaattoreita, koska se on vapautumassa Euroopassakin analogisilta tv-lähetyksiltä. EU on ottamassa yhteisen kannan sen puolesta, jotta vapautuvia taajuuksia käytettäisiin langattomaan tiedonsiirtoon.

Verkkoyhtiön mukaan useimmat maat myös Aasiassa, Afrikassa ja Lähi-idässä harkitsevat 800 megahertsin tekniikkaa lte-tekniikan käyttöön.

NSN uskoo, että kaupallisia toimituksia päästään aloittamaan 800 megahertsin lte-verkoille jo vuoden 2010 toisella puoliskolla.

Operaattoreiden kannalta ei kuitenkaan riitä, että tukiasemat tukevat uutta taajuutta, vaan myös päätelaitteiden on ymmärrettävä sitä.

Mobiiliverkkojen taajuuksien määrä on kasvamassa, sillä 3g-verkkoja rakennetaan jo 900, 1800 ja 2100 megahertsin taajuuksilla, ja lte-verkkoja lisäksi 2600, 1800 ja 800 megahertsin taajuuksilla.

Suomessa DNA:n, Elisan ja Teliasoneran on aloitettava lte-verkkojen rakentaminen kahdessa vuodessa luvan saamisesta eli suunnilleen vuoden 2012 alkuun mennessä. Teliasonera on arvioinut, että kaupallinen verkko voisi avautua jo tänä vuonna muutamissa kaupungeissa. Operaattorin mukaan laajaa lte-peittoa voidaan nähdä Suomessa vuonna 2015.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös