Nokia vaihtaa Windows-älypuhelimiin
"Vauhditamme muutosta uudella suunnalla, jonka tavoitteena on älypuhelinjohtajuuden palauttaminen, matkapuhelinten alustamme vahvistaminen ja investoinnit tulevaisuuteen", sanoo Stephen Elop.
Matkapuhelinyhtiö Nokia kääntää täysin kelkkansa älypuhelimissa aloittamalla laajan ohjelmisto- ja palveluyhteistyön Microsoftin kanssa. Nokia ottaa käyttöön Microsoftin Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmän, josta tulisi suunnitelman mukaan ensisijainen älypuhelinten alusta. Samalla Microsoft ja Nokian aloittavat yhteistyön palveluissa, kuten haku- ja sähköpostisovelluksissa.
Windows Phone 7 -alustaan vaihtamista osattiin spekuloida etukäteen, eikä vähiten siksi, että uusi toimitusjohtaja Stephen Elop tulee Microsoftista.
Nokia ilmoittaa Symbianin jatkuvan toimivana alustana. Nokia arvioi myyvänsä vielä 150 miljoonaa Symbian-laitetta tulevina vuosina.
Windows Phone 7 on saanut kehuja animaatioistaan ja elävistä valikoistaan, mutta sovellusten moniajon, leikepöydä ja monien muiden toimintojen puutetta on haukuttu. Alustaa ei ole myöskään vielä lokalisoitu laajasti.
MeeGosta tulee avoimen lähdekoodin kehitysprojekti, jolta odotetaan tuloksia myöhemmin tulevaisuudessa. Nokia aikoo kuitenkin yhä tuoda MeeGo-laitteen myyntiin tänä vuonna. Se saattaa olla esimerkiksi pieni kannettava tai tablet-kone.
Nokia ei ole vielä tiedottanut ison muutoksensa henkilöstövaikutuksista, mutta yhtiö aloittaa tiedotustilaisuudet henkilöstön kanssa aamupäivän aikana. Isoja henkilöstöjärjestelyitä on odotettavissa, kun Nokia aikoo vaihtaa kokonaan ohjelmisto- ja palvelualustansa.
Nokia toisi yhteistyön myötä puhelimiinsa Windows Marketplace -kauppapaikan ja Bing-hakukoneen.
Nokian johtokunnasta eroaa saman tien MeeGo-kehityksestä vastannut johtaja Alberto Torres, mutta muuten johtokuntaan ei tule isoja muutoksia.
Muutoksen myötä Nokia uudistaa jälleen organisaationsa. Nokian uuden Smart Devices -yksikön johtajaksi nousee Jo Harlow. Hänen vastuulleen tulevat myöa MeeGo-, Symbian- ja Windows-laitteet.
Entiset työkaverit, nyt tulevat läheiset kumppanit, Stephen Elop ja Steve Ballmer kättelevät yhteistyön kunniaksi. (Kuva: Nokia)
Nykyiset Series 40 -alustan peruspuhelimet taas menevät Mobile Phones -yksikköön.
Nokia arvioi tämän ja seuraavan vuoden olevan kovia siirtymävuosia, joiden aina se rakentaa uutta ”voitokasta ekosysteemiä” yhdessä Microsoftin kanssa.
Microsoftin Windows Phone 7 -alustan osuus jäi viime vuonna älypuhelimissa vasta neljään prosenttiin tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan. Puhelimia ovat julkistaneet muun muassa HTC ja Samsung, mutta ne ovat pistäneet toistaiseksi isommat panostukset Googlen Android-alustaan.
Nokia tiedottaa tarkemmin strategiastaan tiedotustilaisuudessa Lontossa klo 12;00 alkaen Suomen aikaa.








