Nokian 14 vuoden ylivalta päättyy – "katkera isku"

Nokian 14 vuoden ylivalta päättyy – "katkera isku"

Nokia on ollut 14 vuoden ajan maailman suurin matkapuhelinvalmistaja. Valtakausi loppui ilmeisesti vuoden alussa, sillä Samsung on porhaltanut Nokian ohi, arvioidaan Reutersin selvityksessä. Samsungilla on tiedossa kovat juhlat, arvioi analyytikko.

Nokian julkaisemat tulostiedot kertovat, että yhtiö sai tammi-maaliskuussa kaupaksi 83 miljoonaa matkapuhelinta. Symbian-puhelinten myynti on laskenut kovaa vauhtia, eivätkä Windows-puhelimet vielä pysty paikkaamaan vajetta.

Samsung ei ole vielä julkaissut alkuvuoden lukuja. Uutistoimisto Reuters on kuitenkin selvittänyt analyytikkojen ennusteita.

Arvioiden keskiarvon mukaan Samsung olisi saanut kaupaksi 88 miljoonaa kännykkää. Yhtiö olisi näin ohittanut Nokian selvin luvuin. Samsung menestyy nyt erityisesti Android-älypuhelimillaan.

Katkeraa ainakin tunnetasolla

Nokiasta tuli maailman suurin älypuhelinvalmistaja vuonna 1998, kun se ohitti yhdysvaltalaisen Motorolan.

"Kun on ollut 14 vuota maailman suurin matkapuhelinvalmistaja, syrjäytetyksi tuleminen ykköspaikalta on katkera isku", arvioi CCS Insight -tutkimusyhtiön Ben Wood Reutersille.

Hän ennustaa, että Samsungilla eletään sen sijaan euforisissa juhlatunnelmissa. "Siellä tanssitaan johtoryhmän huoneesta aina tehtaiden kokoonpanolinjoille saakka", Wood sanoo.

Käytännössä vaikutukset ovat todennäköisesti pieniä. Nokian tilanteeseen ei suuresti vaikuta onko Samsung sen edellä vai ei. Tilanne toki muuttuu, jos Samsung kasvaa edelleen ja Nokian markkinaosuus edelleen laskee.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös