Nokian ex-johtaja ihastui Iphoneen ja Ipadiin
Lontoossa asuva Christian Lindholm sanoo Androidin ja Iphonen olevan nyt houkuttelevimmat mobiilialustat sovelluksille. Ensin käyttäjien mielenkiintoa kannattaa useimmiten tunnustella mobiilin web-palvelun avulla. Kun näkee, mitkä alustat ja palvelut kiinnostavat, kannattaa harkita erillistä sovellusta. (Kuva: Pekka Järveläinen)
Mobiilialustasta tekee houkuttelevan sovelluskehittäjille se, jos ohjelmille ja peleille on tuottoisa julkaisukanava. Tämän takia Android- ja Iphone-kehittäminen ovat nyt lisääntymässä, kun taas kiinnostus java- ja Symbian-kehittämiseen vähenee, arvioi pitkään Nokiassa johtajana työskennellyt ja nykyisin muun muassa kännykkäfirmoja neuvova Christian Lindholm konsulttiyhtiö Fjordista.
Lindholm arvioi, että Iphone ja Ipod touch vetävät nyt kehittäjiä puoleensa, koska Applen App Store on houkutteleva julkaisupaikka. ”Kehittäjät näkevät, että he voivat tienata hyvin App Storen avulla”, hän kiteyttää.
App Storesta ladattiin reilussa vuodessa noin kaksi miljardia ohjelmaa. Moni kehittäjä on huomannut voivansa elää Iphone-ohjelmilla, vaikka ilmaistarjontaakin on paljon.
Applen App Storea on haukuttu siitä, että kaikki ohjelmatarjonta keskittyy yhteen palveluun. Kehittäjille se kuitenkin tarkoittaa yhtä selkeää myyntikanavaa ja mahdollisuutta suuriin myyntimääriin, pohtii Christian Lindholm.
Symbianilla ei ole Lindholmin mielestä yhtä selkeää julkaisuväylää. ”Nokian Ovi Store parantaa tilannetta, mutta töitä on vielä paljon edessä”, sanoo Lindholm.
Lindholm sanoo, että Symbian on merkittävä kännykkäalusta, koska laitteita on paljon käytössä. Onhan Symbian yhä selvä markkinajohtaja. ”Ongelma on kuitenkin se, että Symbianille on hidasta, kallista ja vaikea kehittää sovelluksia, eikä yhtä selkeää julkaisupaikkaa ole.”
Symbian-projekteista tekee Lindholmin mielestä kalliita se, että ne kestävät tyypillisesti kuudesta kahdeksaan kuukautta. Siinä ajassa laitteet ja palvelut ehtivät kehittyä paljon.
Kehittäjä katsoo, mistä saa tuloja
Julkisuudessa on paljon puhuttu siitä, että Apple kontrolloi Iphone OS -alustaansa tiukasti App Store -kaupassa. Lindholm ihmettelee kohua. ”Applen sopimusehdot eivät aiheuta kehittäjille isoja ongelmia. Heille on tärkeintä, että ohjelmat ja pelit käyvät kaupaksi.”
Lindholm kehuu, että nyt nähdään toisen sukupolven Iphone- ja Ipod touch -sovelluksia, joissa hyödynnetään esimerkiksi kosketusnäyttöä ja verkkoyhteyksiä aiempaa kehittyneemmin.
Toinen vahvasti nouseva alue on Android-sovellusten kehittäminen, koska entistä useampi valmistaja ja operaattori on ilmoittanut panostavansa Googlen alustaan.
Lindholm pitää Nokian Maemo-alustaa myös lupaavana Hän ei näe kehittäjien vielä juuri kiinnostuneen siitä, N900 on ainoa tuore laite, eikä Maemollekaan ole yhtä selkeää ohjelmien julkaisukanavaa.
Fjord myy käyttöliittymä- ja muotoiluosaamista laitevalmistajille, operaattoreille ja palveluntarjoajille niin Aasiassa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Viidessä kaupungissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimiva yritys työllistää 100 asiantuntijaa. Yrityksellä on ollut Helsingissä toimisto muutaman vuodesta 2003.
Kuluttajille monta erilaista laitetta
Lindholm pitää Ipadia Applen laitteeksi kohtuullisen hintaisena ja uskoo siitä tulevan hittituote erityisesti Facebook-sukupolven opiskelijoiden keskuudessa.
Partnerina Fjordissa työskentelevä Christian Lindholm oli kehittämässä aikoinaan Series 40 -alustan Navi-käyttöliittymää ja myöhemmin Series 60 -alustaa. Sen jälkeen hän veti muutaman vuoden Yahoon mobiiliyksikköä Kaliforniassa.
Nokia on suuri asiakas, mutta entistä enemmän laite- ja palveluyhtiöiden roolit menevät ristiin. Lindholm spekuloi, että tulevaisuudessa Facebook voisi julkistaa oman kännykkänsä samaan tapaan, kuten Google teki.
Uutta työtä Fjordille tuo se, että entistä enemmän käyttöliittymäsuunnittelua tarvitaan uudenlaisiin laitteisiin, kuten netti-tv-vastaanottimiin.
Aiemmin puhuttiin konvergenssistä eli liaitteiden yhdistymisestä. Fjordissa uskotaan, että nyt on käymässä toisin. "Markkinoille tulee monenlaisia seitsemän tai ehkä kymmenen tuuman näytöllä varustettuja laitteita. Niillä voi olla joku erityinen käyttötarkoitus, kuten Amazon Kindle. Tai sitten ne voivat olla kuin Apple Ipad."
Lindholm uskoo "yli-isoksi Ipod touchiksi" pilkatun Ipadin myyvän aikanaan hyvin. "Ipadista tulee varmasti menestys", rohkenee hän ennustaa.
Ipadin suurimmaksi heikkoudeksi on arvioitu sitä, ettei se sovellu "oikeaksi tietokoneeksi", koska sovellukset eivät voi hyödyntää moniajoa. "Mikä on oikea tietokone", hän kysyy. "Monelle se tarkoittaa nykyään, että pääsee Facebookiin ja pikaviesteihin."
Älypuhelin on kuitenkin moneen käyttöön liian pien ja rajoittunut, kun taas kannettava pc on liian iso. "Entistä useammin kuluttajalla onkin useampi kuin yksi laite. Divergenssistä tulee vuoden 2010 trendi."








