Nokian ideakone synnytti uusia yrityksiä ja työpaikkoja
Nokian yhteiskuntasuhteiden johtaja Esko Aho (vas.) ja Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang esittelivät Innovation Mill -hanketta useille paikkakunnille Helsingin Ruoholahdesta videoneuvottelutilan avulla.
Kännykkäyhtiö Nokia ja muun muassa yritysten toimitiloja vuokraava Technopolis julkistivat vuosi sitten kunnianhimoisen suunnitelman rakentaa Nokialta vapautuvista ideoista uusia lupaavia yrityksiä Suomeen. Tuloksena on 12 uutta yritystä,120 työpaikkaa ja viisi miljoonaa euroa rahoitusta.
Nokian panos asiassa on se, että yritys antoi uusien yritysten käyttöön ideoita, joita se ei itse pysty hyödyntämään. Esimerkiksi kielityökaluja kehittävä Lingsoft, käyttöliittymiä kehittävä Thumbs-Up Research ja urheilun paikannusohjelmaa kehittävä Sports Tracker Technologies ovat Nokiasta irtautuneita uusia yrityksiä.
Yhdysvalloista Suomeen muuttanut Techpoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang kannustaisi suomalaisia positiivisuuteen ja uskomaan omaan osaamiseen. Hänen mielestänsä negatiivisutta ja vähättelyä on maassa aivan liikaa.
Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang korosti, että riskirahoituksen saaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta lupaavatkin yritykset pääsevät kasvamaan. ”Meillä on siihen hyvät verkostot”, hän kehui. Kolmelle vuodelle asetetusta 100 miljoonan euron tavoitteesta ollaan vielä kaukana, mutta vielä tänä vuonna rahoituspäätöksen arvioidaan saavan vielä jopa 10 hanketta lisää.
”Tulokset ovat olleet odotettua parempia. Yksi Tekesin painopisteistä on edistää uusien yritysten kasvua ja syntyä. Innovation Mill -hanke on osoittanut tässä toimivuutensa näinkin lyhyessä ajassa”, sanoi teknologia-asiantuntija Juhani Tanskanen Tekesistä.
”Lupaava alku, mutta vain alku. Yritysten määrä pitää saada kasvamaan nopeasti, ja uskon että näitä ideoita on vielä runsain määrin käytettäväksi. Ennen kaikkea toivon, että riittäisi intohimoa kasvuun”, sanoi Nokian yhteiskuntasuhteiden johtaja Esko Aho ja jatkoi: ”Suomen elinkeinoelämässä on suurin aukko nimenomaan kasvuyrityksissä.”
”Toivottavasti kolmesta viiteen näistä voisi nousta maailmanlaajuisiksi huippuhankkeiksi”, säesti Keith Silverang.
Tekesin Juhani Tanskanen pohti, että samaa mallia voitaisiin hyödyntää it- ja mobiilialan yritysten lisäksi muun muassa lupaavien energia- ja terveydenhuoltoalojen kasvuyritysten synnyttämiseen.
Riskitöntä rahaa ei jaossa
Nokian, Technopoliksen ja valtion Tekesin hanke käynnistyi julkisesti reilu vuosi sitten, mutta rahoituspäätös sille saatiin Tekesistä jo vuonna 2008. Hankkeessa syntyvien kehitysprojektien rahoituspotiksi arvioidaan nyt kahdeksaa miljoonaa euroa, josta julkisen rahoituksen osuus olisi reilut puolet. Hankkeessa on mukana 10 kuntaa.
Kunnat ovat mukana useilla miljoonilla euroilla. Myös yrittäjiltä vaaditaan omaa riskinottohalua. Syksyllä Tekes päättää jälleen jatkorahoituksesta.
Suomeen toivotaan usein ”uutta Nokiaa”, isoa hyvin menestyvää kansainvälistä yritystä.
Esko Ahon mielestä toive ei ole realistinen. ”Sen sijaan uusia kasvuyrityksiä voisimme luoda huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin.”
Nokia luopui ideoista, ei patenteista
Sports Tracker Technologiesin toimitusjohtaja Jussi Kaasinen kertoi Tietokoneelle, että uusi web-palvelu avautuu näillä näkymin vielä toukokuussa. Perussovellus aiotaan pitää maksuttomana, mutta yritys aikoo elää maksullisilla lisäominaisuuksilla. Lisää kuultaneen piakkoin.
Nokia antaa ideat hankkeille käyttöön maksutta. Sopimus on pidetty kevyenä, vain kahden sivun pituisena. Jos hankkeella on jo omaa tekniikkaa tai patentteja, niistä Nokia ei luovu maksutta.
Esimerkiksi Sports Tracker Technologiesin kanssa sopimusehtoja kertyi jo 20 sivun edestä. Tarkemmin ei esimerkiksi tuottojen jaosta kerrota.
Tässä tapauksesa kyse ei ollut enää pelkästä ideasta, vaan kuutisen miljoonan käyttäjän tuntema palvelu, jonka softakehitykseen oli panostettu vuosia.
Teknologian lisensoinnin päällikkö Marko Moilanen Nokian Oulun-yksiköstä kertoi, että yhteistyö yritysten kanssa on jatkunut sen jälkeen, kun projekti on siirtynyt uuteen yritykseen.
Suosittua Sports Tracker -ohjelmaa on jaettu 171 maahan Ovi Store -palvelun kautta, ja toukokuussa jakelu laajenee entistä useampiin Symbian-älypuhelimiin.
Usein suomalaisten ongelmana on ollut hyvien tuotteiden markkinointi ja vienti maailmalle. Esko Aho korosti, että Ovi Storen kaltaiset alustat voivat auttaa tässä. Sen lisäksi yrittäjiltä vaaditaan laajaa verkostoitumista.
Rahoituspäätöksiä tehtiin kaikkiaan 18 eri puolilla maata. Yksi yrityksistä ei halunnut vielä nimeään julki. Osa yrityksistä on kokonaan uusia, osa hakee uutta kasvua. (Taulukko: Technopolis)








