Nokian liikevaihto ja voitot putosivat yhä
Kännykkäyhtiö Nokia on julkistanut heinä–syyskuun tuloksessa. Nokia teki kolmannella neljänneksellä. Yhtiön liikevaihto putosi viidenneksen vuoden takaiseen nähden 9,8 miljardiin euroon. Voitot tulivat alas vielä lujempaa, lähes 58 prosenttia 741 miljoonaan euroon.
Yhtiön osakekohtainen tulos heikkeni liki 49 prosenttia 17 senttiin.
"Nokian matkaviestimien kappalemääräiseen myyntiin ja liikevaihtoon vaikutti kuitenkin jonkin verran komponenttipula läpi tuotevalikoimamme", sanoo Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tiedotteessa.
Nokian laite- ja palvelumyynti laski vuoden takaiseen nähden noin 20 prosenttia, kun taas voitot romahtivat puoleen viime vuodesta. Liikevoittoprosentti laski näin liki 19 prosentista 11 prosenttiin.
Laskua kertyi liikevaihdossa myös kevääseen nähden, joskin enää prosenttiyksikön verran.
Laitteiden ja palveluiden kate pysyi hitusen yli 30 prosentissa, joten Nokia onnistui vaikeassa taloustilanteessa myymään kännyköitä kannattavasti.
Puhelimesta keskimäärin 60 euroa
Nokia sai puhelimista keskimäärin 60 euroa, eli saman verran kuin aiemmin tänä vuonna. Se kertoo, että suurin osa puhelimista on jo halpamalleja.
Palveluiden osuus Nokian liikevaihdosta oli vasta 148 miljoonaa euroa eli 1,5 prosenttia yhtiön liikevaihdosta.
Ainoastaan pieni Navteq-karttayhtiön liikevaihto kasvoi hieman, mutta senkin voitot hupenivat lähes puolella viime vuodesta.
Nokia arvioi, että neljänneksen aikana myytiin noin 288 miljoonaa puhelinta, noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Loppuvuodelle Nokia odottaa pahimpia ennusteita parempia näkymiä. Yhtiö arvioi, että toimialan kappalemääräinen kännykkämyynti kasvaa vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä vuoden 2009 kolmanteen neljännekseen verrattuna.
Koko vuoden myynnin Nokia ennustaa kuitenkin yhä laskevan seitsemän prosenttia viime vuodesta. Koko vuoden kännykkämyynniksi Nokia ennustaa 1,12 miljardia puhelinta.
Nokia arvioi markkinaosuudekseen 38 prosenttia, eli saman kuin aiemmin tänä vuonna. Yhtiö ei myöskään odota osuuden muuttuvan tänä vuonna.








