Nokian Ovi Storea uudistettiin
Ovi-kaupan mobiiliohjelma on toteutettu web-runtime-sovelluksena. Uusimmassa versiossa käyttöliittymää on kohennettu, hakua parannettu ja arvioita tarkennetaan.
Älypuhelinten ohjelmien ja pelien latauksissa Applesta jälkeen jäänyt Nokia jatkaa sinnikkäästi Ovi-kauppansa kehittämistä. Ovi Storesta on julkaistu tuoreeltaan uusi versio, joka tuo parannuksia palvelun käyttöliittymään ja toimintoihin.
Ovi Store 1.06 ei ole mullistava uudistus, mutta se sisältää lukuisia käyttäjien toivomia muutoksia. Ohjelmat, pelit ja muut tiedostot arvioidaan nyt viidellä tähdellä kolmen sijaan. Arvioiden yhteydessä kerrotaan, millä päätelaitteella arviointi on tehty.
Lisäksi arviointi vaatii, että käyttäjä on asentanut sovelluksen. Näin on todennäköisempää, että sitä on edes kerran kokeiltu. Esitellyistä ohjelmista on myös aiempaa enemmän tietoa.
Myös Ovi Storen web-palvelua on uudistettu. Se muistaa nyt käyttäjän puhelimen, vaikka sivustolle ei olisi vielä kirjauduttu sisään.
Hakua on parannettu olennaisesti sekä mobiilisovelluksessa että web-julkaisussa.
Ovi Storessa ei vieläkään ole keskitettyä päivitystoimintoa ladatuille sovelluksille, jolla ne saisi ajan tasalle Applen App Storen tapaan. Sovellusten asentaminen menee myös yhä usein monen välivaiheen kautta.
Ovi Store -sovellus ehdottaa uutta versiota käynnistyksen yhteydessä, kun se on saatavana.
Nokian Ovi-kaupan tärkeimpiä kilpailijoita ovat Applen App Storen lisäksi Googlen Android Market ja Microsoftin Windows Mobile Marketplace.








