Nokian uudelta johdolta vaaditaan suuria älypuhelimissa
Nokian tämänpäiväinen ilmoitus johtajavaihdoksista oli melkoinen uutinen. Yhtään liioittelematta voidaan sanoa, että nyt viimeistään Kallasvuolla on näytön paikka ja tosi kyseessä.
Johtajuus älypuhelimissa on yksinkertaisesti saatava takaisin Nokian haltuun. Tämä onnistuu vain tekemällä erinomaisia tuotteita ja palveluita.
Mutta jos operaatio ei onnistu, vaihdokset seuraavalla kerralla eivät jää vain johtoryhmän keskinäiseen vastuualueiden pyörittämiseen.
Toistaiseksi en ole järin vakuuttunut Nokian kyvystä haastaa Applea älypuhelinmarkkinoilla tai Jenkkilässä. Älypuhelinten ja palveluitten tuotestrategia tuntuu hajanaiselta ja heikosti ohjatulta. Aivan kuin lankoja olisi pidellyt useita erimielisiä tahoja.
E71 ja 72 -bisnesmallit ovat olleet erinomaisia puhelimia, mutta älylaitteina, surffialustoina ja kolmansien osapuolten ohjelmistokehityksen kohteina ne ovat jääneet iPhonen jalkoihin pahemman kerran. Niin ikään N8 ei vakuuta. Siinä on menty applemaisiin typeryyksiin jättämällä fyysinen näppäimistö ja vaihdettava akku pois. Jään itse odottamaan versiota, jossa nämä on korjattu.
Monet ovat vaatineet Nokiaa luopumaan Symbianista ja siirtämään kaikki laitteensa MeeGo-pohjaisiksi. Tämä on melkoista haihattelua: Symbianin suurimmat ongelmat ovat käyttöliittymä- ja kehittäjäkirjastojen puolella. Ja ne ovat korjattavissa, kuten QT-kehittäjäkirjastojen taannoisesta julkaisusta voi päätellä.
MeeGosta puolestaan puuttuu valtava määrä Symbianista löytyviä toiminnallisuuksia ja ominaisuuksia. Tulee varmasti kestämään vuosia, ennen kuin MeeGo on ominaisuuksiensa, vakautensa ja kypsyytensä puolesta Symbianin tasolla. Ellei siihen sitten aleta panostaa merkittävästi nykyistä enemmän.
Sekoilu Symbianin ja MeeGon välillä on valitettavasti ollut omiaan etäännyttämään softankehittäjiä Nokian alustoista ...








