Nokian uusi alusta valmis – Windows Phone 7 "Mango"

Nokian uusi alusta valmis – Windows Phone 7 "Mango"

Microsoft on esitellyt suuren päivityksen Windows Phone 7 -alustaansa. Uusi "Mango"-versio sisältää yli 500 uutta ominaisuutta. Mukana on myös Nokian kannalta tärkeitä uudistuksia, esimerkiksi laajempi kielituki. Samalla kolme uutta puhelinvalmistajaa ilmoitti tulevansa Windows-leiriin, mikä vahvistaa Nokian valitsemaa ekosysteemiä.

Microsoft esitteli Windows Phone 7 "Mango" -versiota julkistustilaisuuksissa ympäri maailmaa. Uusi versio tulee syksystä lähtien uusiin Windows Phone 7 -älypuhelimiin, ja päivitystä jaellaan myös nykyisiin Windows-puhelimiin.

Mango-versio on tärkeä Nokialle, sillä se on ensimmäinen Nokian puhelimissa käytettävä Windows Phone -versio. Microsoftin Windows Phone -tuotejohtaja Derek Snyder kertoi Kauppalehdelle, että Nokian ensimmäisten Windows-puhelimien testaus on jo hyvässä vauhdissa Mango-alustalla.

Puhelinten kehitys on hänen mukaansa aikataulussa. Aiemmin Nokia on toivonut, että ensimmäiset Windows-mallit saataisiin myyntiin tämän vuoden puolella.

Ihmisiä, ei sovelluksia

Yksi Mango-version johtavista ideoista on Microsoftin mukaan se, että tietoa organisoidaan ihmisten mukaan, ei sovellusten mukaan.

Puhelin esimerkiksi osaa yhdistää samaksi keskusteluksi viestinnän, jota tehdään tekstiviesteinä, pikaviesteinä ja Facebookissa. Twitterin, LinkedIn-palvelun ja Facebookin viestit osataan yhdistää puhelimen osoitekirjan henkilöihin.

Windows Phonen merkittävä etu on se, että sovellusten sisältöä voi yhdistää suoraan puhelimen työpöydälle. Esimerkiksi kalenterimerkintöjä, viestejä ja nettipalvelujen sisältöä voi katsella suoraan puhelimen kotinäytöltä ilman sovellusten avaamista. Mango-versiossa tätä tekniikkaa on kehitetty vielä pidemmälle. Ruutunäkymiä käytetään laajemmin ja älykkäämmin. Myös moniajoa on parannettu.

Mangon myötä Windows-puhelimiin tuodaan uusi Internet Explorer 9 -selain. Sen etuja ovat esimerkiksi rautatason grafiikkakiihdytys ja tuki moderneille html5-tekniikoille.

Nokialle tärkeä ekosysteemi vahvistuu

Microsoft kertoo, että se on saanut Windows Phone -alustalle kolme uutta valmistajakumppania Nokian lisäksi. Mukaan ovat tulleet Acer, Fujitsu ja ZTE. Tätä voidaan pitää hyvänä uutisena Nokialle, sillä näin Windows Phone -ekosysteemi vahvistuu ja voi kilpailla paremmin Googlen Androidin kanssa.

Mango-version myötä tarjolle tulee myös uusia kieliä. Niiden joukossa on suomi.

Myös Windows Phonen sovellusvalikoima kasvaa. Saatavilla on nyt 17 000 sovellusta. Määrä on vielä pieni verrattuna Applen App Storen noin 400 000 sovellukseen, mutta Windows-sovellusmäärä vahvistuu koko ajan.

Windows_Phone_mango_468xkorkea
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös