Nokian Vanjoki myöntää Symbianin huonouden

Parannusta luvataan Symbian^3:n myötä
Nokian Vanjoki myöntää Symbianin huonouden Nokian Anssi Vanjoki myönsi älypuhelinten heikkoudet jo aiemmin, esimerkiksi saksalaisessa Handelsblatt-lehdessä marraskuussa.

Nokan älypuhelinten Symbian S60 -käyttöjärjestelmää on haukuttu hankalaksi käyttäjille ja raskaaksi sovelluskehittäjille. Markkinoinnista ja myynnistä vastaava Nokian johtokunnan jäsen Anssi Vanjoki myöntää ongelmat. ”Valitukset ovat jatkuneet puolitoista vuotta. Ne ovat olleet oikeutettuja. Symbian^3 lopettaa nämä puheet”, sanoi Vanjoki Kauppalehdelle Barcelonassa MWC-messuilla.

Symbian-uusi

Uusi Symbian-käyttöliittymä lupaa erityisesti sujuvampaa kosketusohjausta.

Vanjoki sanoi lehdelle myös, että uusi Symbian-versio auttaa Nokiaa parantamaan asemia myös Yhdysvaltain markkinoilla.

Siellä Nokian markkinaosuus on pudonnut alle 10 prosenttiin – älypuhelimissa vain muutamaan prosenttiin.

”Operaattorit eivät ole hyväksyneet Symbiania, koska se on ohjelmointiympäristönä sirpaloitunut. Symbian^3 muuttaa tilanteen. Se on ohjelmointialustana yhtenäinen”, hän perustelee tiistain Kauppalehdessä.

Juttu on luettavissa myös webissä.

Qt-kehitysympäristö lupaa paljon

Sovelluskehittäjien kannalta tärkeässä roolissa on Qt-käyttöliittymä- ja kehitysympäristön tuominen Symbianiin. Sen on määrä helpottaa tuntuvasti kehitystä nykyisiin S60-käyttöliittymäkirjastoihin verrattuna.

Qt on myös monialustainen, joten samoja työkaluja voidaan hyödyntää mobiili-, Linux- ja web-sovelluksissa.

Vanjoki uskoo, että tulevan kolmosversion myötä loppuvat myös valitukset Symbianin käytettävyydestä.

Nokia ei ole vielä julkistanut uuteen versioon perustuvia älypuhelimia. Niitä odotetaan jopa kesään mennessä tai viimeistään syksyksi.

Älypuhelinten alustoja on tullut nopeasti lisää, kun Applen Iphone OS, Googlen Android ja nyt Samsungin oma Bada ovat tulleet Microsoftin, RIM:n ja Symbianin alustojen rinnalle.

Tästä syystä Nokia päätti yhdistää voimansa Intelin kanssa. Meego yhdistää Nokian Maemo-alustan ja Intel Moblin-ympäristön. Vanjoki sanoi, että Meego nostaa Nokian taas huippuasemaan, jossa se on tottunut olemaan.

Nokian markkinaosuus älypuhelimissa on kuitenkin yhä noin 40 prosentin luokkaa, kun se kääntyi vuoden 2009 lopussa taas nousuun. Symbianin osuus on tutkimusyhtiö Canalysin mukaan hieman alle 48 prosenttia.

Nokia esittelee Symbian^3:n käyttöliittymän uudistuksia videollaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös