Nopea laajakaista pikkukaupungissa: yli 2300 euroa

Partel vaihtaa puhelinkaapeleista valokuituun
Nopea laajakaista pikkukaupungissa: yli 2300 euroa Vanhat lanka- ja sähköverkot voivat rapautuvine tolppineen operaattoreiden mukaan tulla niin kalliiksi ylläpitää, että ne joudutaan purkamaan.

Isoissa kaupungeissa DNA, Elisa ja Teliasonera vetävät kilpaa valokuitua, ja nopeita yhteyksiä tuodaan myös kaapeli-tv-verkoista. Monissa kiinteistöissä voi jo valita kahden eri piuhan välillä. Pienillä paikkakunnilla valikoimaa on vähemmän, ja ainoa kiinteä yhteys saattaa olla yli 2300 euroa maksava valokuituun perustuva liittymä.

Näin on käynyt Paraisilla Lehmustiellä, jossa puhelinyhtiö Partel on kerännyt pois perinteistä puhelinverkkoa. Puhelinyhtiö perustelee lankaverkon purkamista sillä, että energiayhtiö Fortum purkaa sähköverkkonsa ja vie piuhat maan alle.

Paraisten esimerkistä kertoi Ylen Kuningaskuluttaja torstaina. Ohjelman voi katsoa Yle Areenalla.

Partelin liittymismaksu 100 megabitin valokuituyhteyden asiakkaille on tässä tapauksessa 2370 euroa, ja palvelun kuukausimaksu 47,70 euroa. Maaliskuun loppuun mennessä yhteyden hankkineille liittymismaksu oli halvempi, 900 euroa. Partelin toimitusjohtaja Seppo Konkola sanoi ohjelmassa, että hinta perustuu verkon rakentamiskustannuksiin.

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) arvioi selvitysmiehensä, kansliapäällikkö Harri Pursiaisen kokoamassa raportissa, valokuituyhteyden rakentamiskustannuksiksi haja-asutusalueella ovat keskimäärin 5,20 euroa metriltä. Arvio sisältää kaivamisen ja kuidun osuuden (keskimäärin 3,60 euroa metriltä) sekä lisäksi liityntäpisteet ja verkon aktiivilaitteet.

Viestintämarkkinalain noudattamista valvova Viestintävirasto ei ole ottanut kantaa Partelin toimittaman yhteyden hintaan, mutta se selvittää, onko Partel tiedottanut muutoksesta asiakkailleen asianmukaisesti.

Vastaava valintatilanne on edessä monella muullakin haja-asutusalueen asukkaalla, koska ainakin Teliasonera on keräämässä pois perinteisiä lankaverkkoja. Tilalle tuodaan Digitan @450-verkon (flash-ofdm) liittymiä niillä alueilla, joilla operaattorille on määrätty yleispalveluvelvoite. Teliasonera on valittanut Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) siitä, ettei se pysty takaamaan lain vaatimaa 1 Mbit/s -nopeutta.

Valtion laajakaistaohjelma tähtää 100 megabitin laajakaistan viemiseen kaikkien suomalaisten ulottuville julkisella tuella. Hankkeeseen on varattu 200 miljoonaa euroa, joka jakautuu kolmeen osaan valtion, kuntien ja operaattoreiden kesken. Ohjelma tarkoittaa yhteyksien viemistä enintään kahden kilometrin päähän kodeista. Siitä eteenpäin kuluttaja maksaa aina tilaajalinjan.

Hallitus uskoo, että 100 megabitin laajakaista saadaan 95 prosentin kansalaisista ulottuville markkinaehtoisesti. Julkista tukea on varattu lopun neljän tai viiden prosentin yhteyksien rakentamisen rahoittamiseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös