Nuoret tuomittiin haittaohjelmista, roskapostista ja tietomurroista

Tuomitut tekohetkellä vain 15-, 16- ja 17-vuotiaita
Nuoret tuomittiin haittaohjelmista, roskapostista ja tietomurroista

Tuusulan käräjäoikeus on tuominnut kolme vuosina 1990 ja 1991 syntynyttä nuorta useista tietotekniikkarikoksista, kuten luvattomasta käytöstä, vaaran aiheuttamisesta tietojenkäsittelylle, väärennöksestä, tietoliikenteen häirinnästä, tietomurrosta ja tekijänoikeusrikoksesta. Pojat yrittivät muun muassa varastaa rahaa nettipalvelun kautta ja palvelunestohyökkäyksiä kymmenien botnet-koneiden avulla.

Teot tapahtuivat keväällä ja kesällä 2007, jolloin nuoret olivat 15-, 16- ja 17-vuotiaita. Kaksi tuomituista sai 40 ja 45 päivää ehdollista seä 50 päiväsakkoa a 6 euroa eli 300 euroa, ja kolmas vähemmän haittaohjelman tekemiseen ja levittämiseen osallistunut vain sakkoja. Lisäksi tekijät tuomittiin menettämään tietokoneidensa keskusyksiköt valtiolle rikoksentekovälineinä. Puolustus vastusti tätä sillä perusteella, että tietokoneet eivät ole olleet pääasiassa rikollisessa käytössä.

15-vuotias tekijä yritti syyttäjän mukaan hankkia taloudellista hyötyä murtautumalla yhden uhrin Paypal-tunnuksilla tietojärjestelmään siirtääkseen tämän tililtä 1000 USA:n dollaria omalle tililleen.

Vuonna 1990 ja 1991 syntyneet pojat lähettivät syyttäjän mukaan sähköposteja ohjelmistoyhtiö Microsoftin asiakkaille. Väärennettyjen viestien avulla he yrittivät saada uhrit asentamaan liitteenä tulleen haittaohjelman, jonka nuoret olivat itse kehittäneet. Haittaohjelmaa he levittivät myös irc-kanavien ja web-foorumeiden kautta. Nuoret olivat syyttäjän mukaan erityisesti varmistaneet, että netistä saatavilla työkaluilla rakennettu haittaohjelma toimii.

Kaksi nuorista yrittivät laittaa haittaohjelmansa keravalaisen koulun koneille, mutta se ei onnistunut koneen suojauksen takia. Sen sijaan he saivat ohjelman useiden kymmenien tavallisten nettikäyttäjien koneille. Useimmat uhrit jäivät tuntemattomiksi, mutta yhdelle asianomistajaksi ilmoittautuneelle uhrit nuoret määrättiin korjaamaan 400 euroa koneen korjaamista varten. Nainen vaati 1100 euroa kokonaan uuden koneen hankkimista varten.

Lisäksi nuoret tekivät palvelunestohyökkäyksen lahtelaista it-alan yritystä vastaan, jonka web-sivut kaatuvat, ja näin sen maksulliset palvelut eivät olleet käytettävissä.

Tuomio tekijänoikeusrikoksista tuli Microsoftin ohjelmistojen luvattomasta käytöstä.

Tuomioita lievensi se, että kaikki tuomitut olivat alaikäisiä. Raskauttavana oikeus piti osan teoista suunnitelmallisuutta.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös