Onko halvasta älypuhelimesta mihinkään?
Tänä vuonna älypuhelinten myynti Suomessa ylittää miljoonan. Jo vuoden ensimmäisellä puoliskolla määrät nousivat 460 000 kappaleeseen. Rahassa mitattuna se jäi vain viitisentoista prosenttia kodin koko viihde-elektroniikan myynnistä. Myyntiä on vauhdittanut halvempien mallien tulo – sellaisia on vertailtu syyskuun Tietokoneessa.
Peruspuhelimia myydään yhä hieman enemmän, runsas puoli miljoonaa. Niiden myynti on laskussa, kun taas älypuhelimien kasvaa yli 80 prosenttia, joten vaaka kääntyy vuoden loppuun mennessä älypuhelinten suuntaan.
Muutoksen on tehnyt mahdolliseksi hintojen voimakas lasku. Viime vuonna keskihinta oli noin 300 euroa. Nyt 3g-yhteyksillä ja moniajolla varustetun älypuhelimen voi saada alle satasella.
Hyvin halpojen älypuhelinten tarjonta on erityisesti kiinalaisten valmistajien Huawein ja ZTE:n ansiota. Ne ovat nousseet maailmalla jo kymmenen suurimman valmistajan joukkoon. Operaattoreiden aggressiivisten 3g-kampanjoiden myötä niiden mallit ovat olleet viime vuoden lopusta alkaen monena kuukautena myydyimpien kärjessä.
Android jyrää älypuhelimissa
Hintojen lasku ja halvempien älypuhelinten tulo markkinoille on ollut niin nopeaa, että jo puolessa vuodessa kalliimman pään mallien ominaisuudet ovat siirtyneet alle 200 euron laitteisiin. Ominaisuudet ovat yllättävän kattavat: gps-paikannus, nopeat 3g-yhteydet monella taajuudella, wlan-verkkojen tuki ja viiden megapikselin kamera.
Suurimmat erot kalliimpiin älypuhelimiin ovat prosessorin suorituskyvyssä sekä kosketusnäytön tuntumassa ja tarkkuudessa. Yleensä myös käyttöjärjestelmän versio on vanhempi, Android 2.2 ja nokialaisissa Symbian S60.
Suomi oli pitkään Nokian Symbian-älypuhelinten hallitsema, mutta tilanne on muuttunut vuoden sisään dramaattisesti. Tutkimusyhtiöt laskevat Androidin osuuden nousseen yli 40 prosenttiin heinä–syyskuussa.
Tietokone vertaili Huawein, Nokian, Samsungin ja ZTE:n halvimmat älypuhelimet. Lue tulokset lehden numerosta 8/2011.
Vaikka testatut puhelimet on suunnattu kuluttajille, soveltuvat ne sähköpostin sekä kalenteri- ja yhteystietojen synkronoinnin ansiosta myös kevyeen työkäyttöön.








