Operaattoreille tuleekin säästöä LTE-siirtymästä
Otsikon väite tuntuu uskomattomalta, mutta ainakin tutkimuslaitos Analysys Masonin mukaan näin on. Mikäli useampi operaattori rakentaa yhdessä länsimaahan 2500 tukiaseman lte-verkon, siitä tulee niille viiden vuoden aikana 30 prosentin kustannussäästöt, tutkijat vakuuttavat.
Säästöt perustuvat sekä tekniikan että taajuusreguloinnin kehittymiseen. Jatkossa operaattorit voivat helpommin jakaa tukiasemia keskenään ja yhä enemmän myös taajuuksia. Myös runkoverkon resurssien jako tuo säästöjä.
Operaattorien kannalta ongelma on se, että täytyy tukea useamman sukupolven tekniikoita gsm:stä lte:hen. Kun tukiasemapaikkojen vuokrat ja sähkönhinta kohoavat, myös ylläpitokustannukset nousevat.
Eikä mobiilioperaattoreilla ole muuta mahdollisuutta kuin investoida lisäkapasiteettiin. Ennusteiden mukaan mobiilidatan volyymi kasvaa tämän vuoden tasosta peräti 30-kertaiseksi vuonna 2015. Tätä datamäärää ei nykyverkoilla enää liikuteta.








