Operaattori vältti piratismituomion
Operaattoreiden rooli verkkopiratismin torjunnassa on nostettu esiin toistuvasti. Niitä on vaadittu ottamaan aktiivisempi rooli esimerkiksi osallistumalla varoituskirjeiden lähettämiseen laittomuuksiin syyllistyville asiakkaille. Suuri australialaisoperaattori haastettiin asiasta oikeuteen, mutta tuomio oli vapauttava.
BBC:n mukaan peräti 34 elokuvayhtiön ryhmä oli haastanut maan kolmanneksi suurimman operaattorin oikeuteen. Iinet-operaattoria syytettiin tekijänoikeuksien loukkaamisesta, koska se ei estä elokuvien laitonta lataamista.
Filmiyhtiöiden toiveet noudattivat jo monessa muussakin maassa nähtyä mallia. Ne olivat palkanneet tutkijoita selvittämään, kuka latailee ja mitä. Tämän jälkeen Iinetiä pyydettiin lähettämään varoituskirjeet syypäille ja katkaisemaan nettiyhteydet, jos varoitus ei tepsi.
Operaattori ei tähän suostunut, joten filmiyhtiöt katsoivat senkin rikkovan tekijänoikeuksia. Oikeus katsoi toisin. Sen mielestä operaattori ei voi olla vastuussa asiakkaidensa toimista.
Ratkaisun tehneen tuomarin mielestä pelkkää nettiyhteyden tarjoamista ei voi pitää tekijänoikeuden loukkaamisena. Hän sanoi myös, että jos operaattorit asetetaan vastuuseen asiakkaiden toimista, kuka tahansa voi ryhtyä vaatimaan niiltä korvauksia mitä erilaisemmista asioista.








