P2P-televisio Joostille vaisu loppu
Skypen ja Kazaan luojat Niklas Zennström ja Janus Friis laajensivat vuonna 2007 vertaisverkkotekniikkansa myös television alueelle. Joost-p2p-televisiosta odotettiin Youtuben kilpailijaa. Toisin kävi, ja nyt kaksikko on luopunut Joostista.
Joost on myyty mediayhtiö Adconionille. Kauppahintaa ei kerrota, mutta se ei todennäköisesti ollut suuri. Tämä johtuu siitä, että Joostin toimintaa on tänä vuonna ajettu alas.
Joost ei koskaan saanut menestystä
Idea Joostin taustalla oli sama kuin Skypessä tai Kazaassa. P2p-vertaisverkkotekniikalla Joostin videosisältöä voitiin levittää käyttäjältä toiselle, mikä tehosti jakelua. Alkuvaiheessa haasteena oli se, että Joost toimi erillisessä ohjelmassa, joka piti ladata netistä. Ohjelman käyttö oli myös melko raskasta.
Myöhemmin Joost luopui erillisestä ohjelmasta ja siirtyi nettipalvelun käyttöön. Palvelu ei kuitenkaan saanut odotetun kaltaista suosiota, eikä sinne saatu riittävän houkuttelevaa sisältöä.
Kesäkuussa työntekijöiden määrää vähennettiin selvästi. Joost ilmoitti myös muuttavansa strategiaansa. Joostia tarjottiin videoiden jakelualustaksi esimerkiksi viihdeyhtiöille.
Adconion kertoo jatkavansa samaa strategiaa. Joost.com-nettipalvelu aiotaan kuitenkin pitää toiminnassa jatkossakin, ja sillä esimerkiksi esitellään tekniikan toimintaa. Joostin työntekijöistä uuteen yhtiöön siirtyy vain noin 12 henkeä.








