Päivän haittaohjelmasaalis: 55 000 kappaletta

Päivän haittaohjelmasaalis: 55 000 kappaletta Troijalaiset hallitsevat haittaohjelmakenttää. (Lähde: Pandalabs)

Maailmalla liikkuvien haittaohjelmien määrä kasvaa vuosi vuodelta järkyttävää vauhtia. Viime vuodesta jouduttiin taas toteamaan, että sen aikana uusia riesoja luotiin enemmän kuin kaikkina aikaisempina vuosina yhteensä. Pandan tietoturvalaboratorio laski vuoden löydösten määräksi huikeat 25 miljoonaa – uusia tulee ilmi keskimäärin 55 000 päivässä.

Kenttää hallitsivat viime vuonna erilaiset pankkiyhteystietoja väijyvät troijalaiset, mutta kärjessä keikkuivat myös valetietoturvaohjelmat.

Vuosi toi tullessaan myös perinteiset virukset, joiden luultiin olevan jo lähinnä menneen talven lumia. Eniten huomiota sai Conficker, mutta laajasti levisivät myös Sality ja Virutas.

Muita Pandan esiin nostamia havaintoja viime vuodesta ovat roskapostin suuri osuus (noin 92 prosenttia liikenteestä) ja yhteisöpalvelujen tehokas hyödyntäminen haittaohjelmien levityksessä. Myös erilaiset poliittisesti motivoidut hyökkäykset lisääntyivät.

Tänä vuonna Pandalabs ennustaa tällaisia hyökkäyksiä nähtävän yhä enemmän. Muita alkaneen vuoden trendejä ovat Windows 7:ää vastaan tähdättyjen hyökkäysten esiinmarssi.

Myös Mac-käyttäjien sietää olla tänä vuonna entistä enemmän varuillaan. Kännykkäviruksista ei uskota vieläkään tulevan suurta päänvaivaa.

Pandan raportti on kokonaisuudessaan luettavissa netissä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös