Paljastuksia Applen tabletista – mullistus tv:hen, kirjoihin …

WSJ:n lähteet:
Paljastuksia Applen tabletista – mullistus tv:hen, kirjoihin …

Wall Street Journal -lehden lähteet kertovat lisää tietoja uudenlaisesta tablet-laitteesta, jonka Applen uskotaan julkaisevan ensi viikolla. WSJ:n mukaan Applen tavoitteet ovat erittäin kunnianhimoisia. Aiemmin Apple mullisti musiikin nettijakelun. Nyt vuorossa ovat kirjat, sanomalehdet, koulujen oppikirjat ja jopa televisio.

Wall Street Journal lainaa useita nimettömiä lähteitä, jotka kertovat Applen filosofiasta tablet-laitteen suunnittelussa. Ennakkotietojen mukaan tulossa on Iphonen tapainen laite, jonka näytön koko on 10–11 tuumaa.

Pääpaino ei kuitenkaan ole tekniikassa, vaan sisällössä. Apple on nähnyt paljon vaivaa sisältösopimusten tekemiseksi eri puolilla maailmaa toimivien yritysten kanssa. Myös yritysten kirjo on suuri.

Televisiota, sanomalehtiä, oppikirjoja …

Tablet-laitteelle on esimerkiksi kerätty tukea maailman suurimmilta sanomalehdiltä (esimerkiksi New York Times). Laitteesta halutaan uudenlainen tapa lukea lehtiä, vähän kuten Ipod oli uudenlainen tapa kuunnella musiikkia.

Samaa yritetään elektronisten kirjojen kohdalla. Apple on tehnyt WSJ:n mukaan yhteistyösopimuksia maailman suurimpiin kuuluvien kirjankustantajien kanssa (esimerkiksi Harper Collins). Tablet-laitteeseen tuodaan tarjolle e-kirjoja. Tavoite on se, että myös koulukirjoja voitaisiin siirtää sähköiselle alustalle.

WSJ kertoo lisäksi, että Apple on neuvotellut suurten televisiokanavien kanssa. Tablettiin yritetään luoda maksu-tv-palveluita. Sisältöä tuottaisivat esimerkiksi CBS, ABC ja Walt Disney.

Ja Iphonen ja Ipod Touchin tapaan tablet-laitteella katseltaisiin elokuvia, pelattaisiin pelejä ja kuunneltaisiin musiikkia.

Tilaa Tietokone-lehti

Tagit: Apple, Ipod, tablet
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös