Palvelinten myynti kääntymässä nousuun
Palvelinten myynti on kääntymässä nousuun puolitoista vuotta kestäneen alamäen jälkeen. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä myynti oli tutkimusyhtiö IDC:n mukaan hienoisessa kasvussa. Varsinkin Linux- ja Windows-alustan x86-palvelimet kävivät hyvin kaupaksi.
Viime vuosi oli kokonaisuudessaan synkkä vuosi palvelinvalmistajille. Myynti laski yli kymmenellä miljardilla dollarilla noin 43 miljardiin dollariin (noin 32 miljardiin euroon).
Tunnelin päässä näkyy kuitenkin jo valoa. Laskua jatkui myös vuoden viimeisellä neljänneksellä dollareissa mitattuina, mutta kappalemääräisesti myynti kääntyi 1,9 prosentilla kasvuun. Vuoden viimeisellä neljänneksellä myytiin 1,9 miljoonaa palvelinta.
Laskevilla markkinoilla on käyty kiivasta taistelua markkinaosuuksista. Koko vuoden osalta IBM vankisti asemiaan markkinajohtajana 32,9 prosentin markkinaosuudella dollareissa mitattuna. HP on selvä kakkonen 29,9 prosentin osuudella. Dell (12,1 %), Sun (8,9 %) ja Fujitsu (5,1 %) täydentävät viiden suurimman listan.
Kappalemäärissä laskettuna HP taas on ykkönen, Dell toinen ja IBM kolmas.
Sun ja unix-palvelimet alamäessä
Vuosi oli erityisen haastava Oraclen ostamalle Sunille, jonka myynti romahti liki 29 prosentilla. Sun oli ainoa markkinaosuuksia menettänyt valmistaja viiden suurimman joukossa, IDC arvioi.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä vain Sunin myynti laski 17,3 prosentilla. IBM:n myynti laski 6,5 prosentilla, mutta kolmen muun myynti kääntyi jo nousuun.
Windows-palvelimet käyvät nyt erityisen hyvin kaupaksi. Myynti kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä 13,7 prosentilla 5,4 miljardiin dollariin. Linux-palvelimien myynti nousi 6,1 prosentilla 1,9 miljardiin dollariin, mutta unix-palvelimien myynti takkuili edelleen. IDC arvioi Sunin myynnin Oraclelle ja IBM:n ja HP:n uusien mallien odottelun vaikuttaneen 18,1 prosentilla 3,9 miljardiin dollariin laskeneeseen myyntiin.








