Pankit kehityksen jarruina

"Muualla maailmassa tilanne on aivan toinen."
Pankit kehityksen jarruina

Tietokone-lehden kolumnisti Kenneth Falck arvostelee maaliskuun numerossa suomalaisten pankkien haluttomuutta edistää online-talouspalvelujen kehitystä. Samalla hän aiheellisesti kysyy, missä on Suomen oma ofx.

"Kun puhutaan pankkiasioista, on helppo heittäytyä hysteeriseksi", Falck kirjoittaa. Hänen mukaansa monet ovat nettifoorumeilla toitottaneet kädet silmillä ja korvilla, että kukaan järkevä ihminen ei käyttäisi Balancionin kaltaisia palveluja, jotka keräävät automaattisesti tietoa asiakkaidensa verkkopankkitileiltä sen jälkeen, kun käyttäjän on kirjautunut sisälle verkkopankkiin.

Vika ei kuitenkaan ole Falckin mielestä Balancionissa, vaan suomalaispankkien kehittymättömissä palveluissa.

Muualla maailmassa tilanne on toinen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa toimii jo lukuisia samankaltaisia palveluja, joissa manuaalista verkkopankkiin kirjautumista ei tarvita lainkaan.

Lue 10.3. ilmestyneestä Tietokone-lehden maaliskuun numerosta, mitä muuta sanottavaa online-palvelujen tekniikkaan erikoistuneella asiantuntijalla on suomalaisten pankkien verkkopalveluista ja millaisena hän näkee niiden tulevaisuuden.

Uusimman Tietokoneen saat lähimmästä lehtipisteestä, mutta voit myös tilata sen kätevästi suoraan kotiisi kannettuna alla olevasta linkistä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös