Pasianssi päihittää kirkkaasti Guitar Heron

Kolme neljästä suomalaisesta pelaa digitaalisia pelejä
Pasianssi päihittää kirkkaasti Guitar Heron Guitar Hero on yleisemmin pelattu ”oikea peli”.

Varsin tarkasti joka toinen suomalainen viettää jossain määrin aktiivisesti aikaa digitaalisten pelien parissa. Tietokonepasianssi pitää sinnikkäästi ykköspaikkaa suomalaisten sydämissä. Se keräsi neljä kertaa enemmän mainintoja kuin ensimmäinen pelikansan aidoksi asiaksi mieltämä Guitar Hero. Asiaa on tutkittu Tampereen yliopistossa.

Ainakin jonkin verran konsoli- ja pc-pelejä pelaa 10–75-vuotiaista suomalaista noin 72 prosenttia. Aktiivisiksi pelaajiksi luettiin vähintään kerran kuukaudessa jotakin peliä pelaavat. Heitä on pelko tarkasti puolet eli 51 prosenttia kansasta.

pelitaulukko

Pelien pistemäärät kertovat, kuinka usein ne kipusivat vastaajan kuukauden sisällä eniten pelaamaan kaksikkoon.

Vastaajia pyydettiin nimeämään kaksi viimeisen kuukauden aikana eniten pelaamaansa peliä.

Erilaisia nimikkeitä kertyi 200, mutta vastaukset olivat varsin kirjavia. Jotkut ilmoittivat tietyn pelin sijasta pelipalvelun tai pelikonsolin nimen. Pasianssin ylivoima oli tästä huolimatta murskaava.

Pelaajabarometri 2009 -tutkimuksen toteutti Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksen pelitutkimusryhmä. Se tehtiin postikyselynä Väestörekisterikeskuksen otannan pohjalta, joten tulosten pitäisi vastata kansan koko kuvaa paremmin kuin esimerkiksi netti- tai sähköpostikyselyt.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös