Pc-varas saatiin kiinni ovelalla vakoilulla
Yhdysvaltalaisen yrityksen kannettava tietokone varastettiin. Toimitusjohtaja keksi kuitenkin ovelan tavan vakoilla varastettua konetta. Rikollinen ei arvannut, että hänen kyseenalaisia puuhiaan seurattiin viikkoja, ja lopulta poliisi haki tietokoneen takaisin.
Inertlogic-yhtiön toimitusjohtaja kertoo tapauksesta uutispalvelu Cnetille. Kannettava tietokone varastettiin yhtiön työntekijältä toukokuussa. Koneella oli yhtiön ja sen asiakkaiden tietoja.
Varasta seurattiin ruutukaappauksilla
Useita kuukausia myöhemmin toimitusjohtaja tajusi, että varastettua tietokonetta voisi vakoilla yhtiön käyttämän etähallintaohjelmiston kautta. Ohjelma säädettiin ottamaan ruutukaappauksia vähintään kymmenen sekunnin välein, kun kone on käytössä.
Konevarkaan toimia seurattiin, ja pian ruutukaappauksista selvisi hänen nimensä, osoitteensa ja muita henkilötietoja. Vakoilu paljasti myös epäilyttäviä tietoja. Mies etsi netistä esimerkiksi tietoa siitä, että miten kauppojen tuotteiden hälytintarroja voi poistaa.
Paikka selvisi wlan-verkkojen avulla
Apuun pyydettiin hallintaohjelman tekijä. Hän keksi, että tietokoneen tarkan olinpaikan voisi selvittää langattomien wlan-verkkojen kautta. Selvisi, että tietokoneen lähistöllä on AT&T:n Burger Kingin ja Cubbies-ravintolan langattomat verkot. Nettihakujen avulla pystyttiin selvittämään tietokoneen käyttöpaikka. Kyseessä oli autokorjaamo, jossa mies oli töissä.
Avuksi pyydettiin poliisi, joka löysi miehen käyttämässä varastettua kannettavaa. Mies väitti, että hän osti tietokoneen asiakkaalta. Hän luovutti tietokoneen kuitenkin heti poliisille, joka palautti sen omistajalle, kertoo Cnet.








