Pelien väkivaltaongelma korkeimpaan oikeuteen

Pelien väkivaltaongelma korkeimpaan oikeuteen

Yhdysvalloissa väännetään kättä tietokonepelien väkivallasta, mutta kiistaan saataneen nyt sitova päätös. Korkein oikeus tekee ennakkopäätöksen siitä, että saadaanko väkivaltaisten tai muuten vahingollisiksi arvioitujen pelien myynti nuorille kieltää.

Riitapukareina ovat peliteollisuus ja Kalifornian osavaltio. Kalifornia laati vuonna 2005 lain, joka kieltää myymästä lapsille sellaisia pelejä, joissa pelaaja voi tappaa tai tehdä äärimmäistä fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa muille pelihahmoille. Kuvernööri Arnold Schwarzenegger vahvisti lain.

Lain mukaan tällaisia pelejä ei saisi myydä alaikäisille sakkojen uhalla. Vetoomustuomioistuin kuitenkin päätti, että laki rikkoo Yhdysvaltojen perustuslain takaamaa sananvapautta.

Päätös voi vaikuttaa koko maailmassa

Peliyhtiöiden mielestä pelien luokittelujärjestelmä riittää estämään ongelmia. Kalifornian mielestä on lainsäätäjien velvollisuus suojella lapsia, kun peliala ei sitä itse tee.

Korkein oikeus kuulee osapuolia loppuvuonna tai ensi vuoden alussa. Päätöksestä tulee todennäköisesti ennakkotapaus, joka vaikuttaa lainsäädäntöön ympäri Yhdysvaltoja. Se taas voi vaikuttaa Yhdysvaltalaisten pelien sisältöön, joten vaikutukset voivat tuntua koko maailmassa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös