Pelit halutaan paketissa, ei ladattuna

Tampereen yliopisto kysyi pelaajilta
Pelit halutaan paketissa, ei ladattuna Yksi netin suosituimmista ladattavien pelien kaupoista on Steam.

Erilaisten viihdesisältöjen kaupan siirtymistä fyysisistä tuotteista ladattaviksi on ennustettu jo jonkin aikaa. Ladattava musiikki on jo paikkansa lunastanut. Pelikauppaakin on jossain määrin hinattu tähän suuntaan. Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan suurin osa pelaajista haluaa kuitenkin rahansa vastineeksi käsin kosketeltavan tuotteen.

Tampereen yliopiston pelitutkimusryhmä on kysellyt asiasta aktiivipelaajilta. Pelejä kertoo ladanneensa peräti 90 prosenttia vastaajista, mutta useimmiten kyse on ollut joko ilmaispeleistä tai vertaisverkoista haetuista ”ilmaispeleistä”.

40 prosenttia vastaajista on kuitenkin käyttänyt jonkin verran rahaa latauksiin, ja 15 prosenttia peräti sanoo ostavansa pelinsä mieluummin ladattuna.

Yli 60 prosenttia pelejä ladanneista kertoi haluavansa pelit mielellään käsin kosketeltavina esineinä. Yksi painava peruste tälle on, että pelin voi siihen kyllästyttyään myydä edelleen.

”Tämä ei kuitenkaan selitä ilmiötä kokonaan, ja asiaan pyritäänkin etsimään tarkempia syitä tutkimushankkeen seuraavassa vaiheessa”, tutkija Saara Toivonen lupaa.

Pelit palveluiksi -hankkeen verkkokyselyyn vastasi noin 1200 tietokone- tai konsolipelien pelaajaa. Tutkijat muistuttavat, ettei saatuja tuloksia siis voida laajemmin yleistää, vaan ne koskevat vain aktiivisia peliharrastajia.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös