Pentagon kouluttaa hakkereita iskemään järjestelmiinsä
"Jos haluat lyödä hakkerin, sinun pitää ajatella kuin hän", toteaa Yhdysvaltojen puolustusministeriön valitsema koulutusyritys. Pentagon kouluttaa verkon puolustajista oikeita hakkereita, jotka sitten hyökkäävät sen omia järjestelmiä vastaan.
EC-Council-yritys on valittu kouluttamaan Pentagonin turvahenkilökuntaa, kertoo uutiskanava CNN. Ohjelman nimi on Certified ethical hacker certification. Siinä koulutetaan käyttämään rikollisten ja hyökkääjien työkaluja.
Puolustajat koulutetaan hyökkääjiksi
Idea on se, että verkon turvaajat käyttävät hakkerien työkaluja ja yrittävät murtautua niillä Pentagonin omiin järjestelmiin. Kun he löytävät aukkoja turvassa, ne korjataan. Näin pyritään pysymään askeleen hyökkääjien edellä.
Koulutusohjelmaan kuuluu 40 tuntia opastusta, ja 3500 sivua tekstiä hakkerien käyttämistä työkaluista.
CNN kertoo, että valtion raportin mukaan puolustusministeriöön tehtiin vuoden 2009 alkupuoliskolla noin 45 000 hyökkäysyritystä. Ministeriön järjestelmien puolustamiseen käytetään hurja summa rahaa, noin 200 miljoonaa dollaria (noin 150 miljoonaa euroa) vuodessa.








