Pienet nettikaupat puolustautuvat Kuluttajariitalautakuntaa vastaan

Yritykset eivät hyväksy suurten suosimista
Pienet nettikaupat puolustautuvat

Moni kuluttaja miettii, miten tunnistaa luotettavan nettikaupan. Kuluttajariitalautakunta esitti oman kantansa: kannattaa suosia suuria. Tämä suututti pienet kauppiaat ja palveluntarjoajat. Ne muistuttavat, että Suomi on pääasiassa pienten yritysten maa, ja epärehelliset yrittäjät ovat pieni vähemmistö.

Kohu nousi siitä, että lautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg sanoi Ylen uutisille. että kuluttajien kannattaa suosia isoja nettikauppoja, koska eniten valituksia tulee pienistä kaupoista.

Suomessa on noin 3500 verkkokauppaa. Yrittäjät ovat puolustautuneet sillä, että valtaosa yrityksistä, jopa 90 prosenttia on hyvin pieniä. Näin ollen on loogista, että valituksiakin tulee eniten pienistä kaupoista.

Satojen kauppiaiden nettimaksuja hoitava Suomen Verkkomaksut vastasi nettiadressilla, jolla haetaan huomiota ja oikeutta pikkukaupoille. Yrittäjät harmistuivat, että lautakunnan kehotus välttää pieniä nettikauppoja meni monissa tiedotusvälineissä sellaisenaan läpi.

Torstaina myös Luottokunta riensi pienten kauppojen tueksi. Luottoyhtiöitä edustavan Luottokunnan mukaan nettikaupan koko ei kerro siitä, onko palvelu turvallinen. Sen sijaan kuluttaja voi muuten arvioida, onko kauppa luotettava.

Esimerkiksi nettiostoksissa pitää käyttää salattua ssl-yhteyttä, kuluttajan kannattaa suosia luottokorttia suoran pankkimaksun sijaan ja kannattaa varmistaa, että yritys on luotettavana pidetty.

Luottoyhtiöillä on oma intressinsä suositella luottokorttimaksuja, mutta niihin liittyy myös turvatekijä: Jos kauppa menee konkurssiin, ovat luottokortilla maksaneet paremmassa asemassa kuin jo tilisiirron vahvistaneet pankin verkkomaksun käyttäjät.

Aina nettikaupan valituksissa ei ole kyse siitä, että kuluttajaa olisi huijattu maksutapahtumassa. Erimielisyyttä voi olla palautusoikeudesta, toimitusehdoista, takuusta tai huollosta. Kuluttajavirasto on vastannut sivuillaan yleisimmin esitettyihin kysymyksiin.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös