Piraattipalvelu Megauploadin sisältöä uhkaa pikainen tuho

Piraattipalvelu Megauploadin sisältöä uhkaa pikainen tuho

Maailman suosituimpiin nettisivustoihin kuuluva tiedostojakopalvelu Megaupload suljettiin toissaviikolla piratismista syytettynä. Yhdysvaltojen viranomaiset kertovat, että palvelun dataa saatetaan alkaa tuhoamaan. Pikaiseen tietotuhoon on yksinkertainen syy.

Syyttäjäviraston on kertonut Megauploadin tilanteesta esimerkiksi uutistoimisto AP:lle. Syynä uhkaavaan tietotuhoon on palvelun tekninen rakenne ja raha.

Megaupload ei ole säilyttänyt käyttäjien tiedostoja itse. Sen sijaan tallennustilaa vuokrataan ulkopuolisilta yrityksiltä.

Ongelma on se, että Megaupload ei voi nyt maksaa laskujaan. Syyttäjän mukaan kaksi ulkopuolista yritystä aikoo tämän vuoksi aloittaa tietojen tuhoamisen.

Tuho alkaa mahdollisesti parissa viikossa

Alkuviikosta näytti siltä, että datan tuhoaminen alkaisi jo tämän viikon torstaina. Tallennusyhtiöt myönsivät kuitenkin lisää aikaa.

Niiden kanssa on sovittu, että tietoja säilytetään vielä kahden viikon ajan, kertoo Megauploadin lakimies. Tuona aikana pyritään neuvottelemaan pysyvämmästä ratkaisusta.

Megauploadin lakimies totesi AP:lle, että datan säilyminen olisi tärkeää sekä yhtiölle itselleen että sen asiakkaille. Palvelu tarvitsisi tietoja oikeudenkäynnin puolustuksessaan. Lisäksi asiakkaat ovat säilyttäneet palvelussa monia henkilökohtaisia tiedostojaan, ei pelkästään piraattiaineistoa.

Lakimies kuitenkin myöntää, että laskujen maksaminen näyttää nyt vaikealta. Viranomaiset ovat takavarikoineet Megauploadin varat ja yhtiön avainhenkilöitä on vangittu eri puolilla maailmaa (Piraattijätti Megaupload kiinni – pidätyksiä ja hakkerien kosto, Megaupload: uusia pidätyksiä, toinen piraattipalvelu kiinni).

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös