Piratismi rehottaa iPad-ohjelmissa
Piratismista on tullut merkittävä uhka iOS:lle ohjelmia kehittäville yhtiöille. Piratismia on ollut App Storessa jo pitkään, mutta iPadin kohdalla ongelma on noussut moninkertaiseksi. Qwiboo-yhtiön perustaja Vladimir Roth laskee piratismin osuuden kymmenkertaistuneen jopa yli 50 prosenttiin yhtiön kehittämän pelin osalta, PocketGamer kertoo.
App Storessa myytävä ohjelmat ovat suojattuja, mutta hakkerit mursivat Applen käyttämän Fairplay-suojauksen jo kaksi vuotta sitten. Piraattiohjelmia jaellaan laajasti internetistä, mutta niiden asennus vaatii iOS-laitteen jailbreak-murtamisen.
Rothin arvion mukaan melko pieni osa iPhone-käyttäjistä on murtanut laitteensa, mutta iPadin kohdalla tilanne on täysin toinen. Qwiboon Aqua Globs iPhone-pelin piraattikopioiden määrä on hänen arvionsa mukaan noin viisi prosenttia, mutta pelin iPad-versiota on käytössä yli kaksinkertainen määrä myyntilukuihin verrattuna. Piraattikopioiden valtava määrä paljastui, kun Roth kävi läpi OpenFeint-pelipalveluun lähetettyjä tulostietoja.
Roth uskoo piratismin houkuttelevan iPad-käyttäjiä sen kalliimpien ohjelmien ja pelien takia. Kalliimpi ja vain resoluution osalta parannettu versio iPhone-pelistä ei houkuttele ostamaan peliä iPadille, hän arvelee. Eikä piratismi koske pelkästään kalliita ohjelmia, sillä Qwiboon peli maksaa alle kaksi euroa.
Roth pitää tilannetta vaikeana, ohjelmankehittäjä ei voi hänen mukaansa vaikuttaa piratismiin mitenkään. Piraattikopioiden käytön esto voisi aiheuttaa ongelmia myös muille, koska aitoa ja piraattiversiota on hänen mukaansa vaikea erottaa toisistaan.
iOS-päivitys pysäytti jailbreak-murrot hetkeksi
Apple on pyrkinyt estämään iOS:n murtamisen, mutta hakkerit ovat onnistuneet nopeasti murtamaan päivitykset ja iOS 4 pystyttiin murtamaan yksinkertaisesti menemällä jailbreakme.com-sivulle. Apple korjasi haavoittuvuuden iOS 4.0.2:ssa ja iPadin 3.2.2-päivityksessä. Hakkeriryhmittymä dev-team on ilmoittanut, etteivät he pyri murtamaan iOS 4.0.2:ta, mutta tähtäimessä on merkittävämpi 4.1-päivitys.








