Piratismiseurannan työkalut kyseenalaistettiin

Piratismiseurannan työkalut kyseenalaistettiin

Operaattorit haluavat mielellään tietää, mitä verkoissa liikkuu, ja piratismia vastaan taistelevia siirtyvien tiedostojen laatu vasta kiinnostaakin. Britanniassa on noussut suuren operaattorin seurantatyökaluista haloo, joka on saanut EU-komissioinkin kallistamaan korvaansa.

BBC kertoo, että Privacy International -järjestö on kääntynyt EU-komissioin puoleen valittaen Virgin Media -operaattorin käyttämästä liikenteenseurantatyökalusta. Komissio on ilmoittanut selvittävänsä asiaa.

Virgin käyttää liikenteen seurantaan Cview-sovellusta, joka mahdollistaa niin kutsutun pakettien syvätarkistuksen. Täten siirtyvien tiedostojen nimet saadaan selville, ja niiden perusteella laillinen ja laiton tavara voidaan tunnistaa.

Valituksen tehneen järjestön mukaan näin tarkka liikenteen nuuskiminen on laitonta. Asia joudutaan ratkaisemaan oikeudessa.

Ei nuuski syyllisiä – ainakaan vielä

Virginin edustaja vakuuttaa BBC:lle, ettei ohjelmistoa ole tarkoitettu laittomaan tiedostoliikenteeseen liittyvien ip-osoitteiden keräämiseen ja näin piraattien tunnistamiseen. Hän myöntää kuitenkin, että pienillä muutoksilla tämäkin onnistuisi, mutta tällaisia suunnitelmia ei juuri nyt ole.

Seurannalla operaattori kertoo pyrkivänsä ymmärtämään laitonta tiedostoliikennettä sen vähentämiseksi. Pakettien nuuskiminen kertoo muun muassa suosituimmat kappaleet piraattien parissa ja laittoman liikenteen osuudet koko bittivirrrasta.

Asiantuntijat arvelevat, että muutkin operaattorit saattavat käyttää aivan samanlaisia työkaluja kuin Virgin Media.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös