Pitäisikö sitten Googlekin sensuroida?
Suomen tekijänoikeusjärjestöjen lakiasioita ajava TTVK on hakenut Elisalle oikeusteitse määräystä estää pääsy The Pirate Bay -vertaisverkkosivustolle. Operaattorit vastustavat tätä jyrkästi, koska ne eivät katso voivansa puuttua tietoliikenteen sisältöön. Nyt kiistassa on koettu useita ristiriitaisia käänteitä.
Suomessa musiikkialaa edustava Suomen IFPI taas on haastanut Pirate Bayn oikeuteen. Se ilmoitti saaneensa Elisan suostumaan estojen aloittamiseen vielä tänä vuonna. Samalla määräystä haetaan oikeudelta DNA:lle ja Soneralle.
Torstaina kiista sai toisenlaisenkin käänteen, kun EU-tuomioistuin kielsi operaattoria Belgiassa puuttumasta asiakkaiden liikenteeseen. Vyyhti on siis monimutkainen ja kestänee pitkään, kun sitä setvitään sekä kansallisesti että EU-tasolla.
En saanut vielä Elisalta vahvistusta, millaisia toimia se aikoo tehdä, jos mitään. Operaattorin on kuitenkin todella vaikea tai liki mahdotonta estää pääsyä vain Pirate Bay -palveluun. Miettikäämme teknisiä ratkaisuja hetki. Niitä käsiteltiin jo aiemmassa Tietokoneen jutussa, jossa asiaa kommentoi Ficix ry:n puheenjohtaja Jorma Mellin, joka työskentelee varsinaisessa työssään TDC-operaattorin teknologiajohtajana.
En halua puolustaa laitonta elokuvien, musiikin tai muiden teosten levitystä. Sen sijaan on perusteltua arvostella tapaa, jolla ongelmaa yritetään ratkaista. Operaattoreita vaaditaan puuttumaan tietoliikenteen tavalla, joka vaarantaa myös laillisen tiedonvälityksen. EU-oikeus Brysselissä linjasi (lue tiivistelmä ratkaisusta, pdf), ettei tällaista voida sallia.
Elisa voisi estää pääsyn tiettyihin ip-osoitteisiin, joissa Pirate Bay-sivusto toimii tällä hetkellä. Ne kuitenkin osoittavat...








