PlayStation 3 -elokuvavuokraamo avautuu tänään Suomessa
MUBIn kerrotaan tulevan PlayStation 3:een päivityksenä vielä keskiviikkona 3. marraskuuta. Se näkyä käyttäjille hieman eri aikaan.
Sony Computer Entertainment avaa keskiviikkona elokuvien vuokrauspalvelun PlayStation 3:lle laajasti Euroopassa, myös Suomessa. MUBI-palvelu ei kuitenkaan ole sama kuin Hollywood-elokuvien vuokrauspalvelu Yhdysvalloissa, vaan se sisältää pienempiä indie- ja klassikkotuotantoja.
Elokuvia vuokrataan MUBIsta 3,99 eurolla elokuvaa kohti viikoksi tai koko valikoima 12,99 euron kiinteällä kuukausimaksulla. Lyhytelokuvan voi vuokrata viikoksi 99 sentillä.
Valikoiman suuruus vaihtelee maittain. Suomessa valikoima sisältää hieman alle 500 elokuvaa. Elokuvissa on englannin- tai suomenkieliset tekstitykset. Suomenkieliset tekstitykset ovat Sonyn mukaan kaikissa elokuvissa, joissa ne ovat olleet alun perin saatavana.
Esimerkkejä vuokraamon klassikkovalikoimasta ovat Roman Polanskin Repulsion, Elephant, Sex and Lucia ja Federico Fellinin 8½. Suomalaisista elokuvista mukana on esimerkiksi Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat.
Sony lupaa, että palveluun tuodaan myös ensi-iltoja samanaikaisesti elokuvateatteriesitysten kanssa. Esimerkiksi elokuvafestivaaleilla huomiota saanut ja mestariteokseksi ylistetty Revolución tulee 20. marraskuuta samanaikaisesti elokuvateattereihin ja PlayStation 3:n MUBI-palveluun, josta sen voi katsoa 24 tunnin ajan maksutta. Lanseerauksen yhteydessä tarjotaan kaksi elokuvaa maksutta: The Housemade ja Dry Summer.
Elokuvat ovat standardiresoluutiolla, joten laajakaistan nopeusvaatimusten ei pitäisi olla kovin korkeat. Niistä ei kuitenkaan ollut heti tietoa. Myöhemmin mukaan saattaa tulla hd-elokuvia, mutta niitä ei ole vielä vahvistettu.
Suomi ei kerrankin ole viimeisenä maana saamassa uutta palvelua, sillä MUBI avautuu viikon päästä Espanjassa, Italiassa, Portugalissa, Itävallassa, Saksassa ja Sveitsissä.
Markkinointipäällikkö Riina Hagman Nordisk Filmistä kertoo Tietokoneelle, ettei MUBI korvaa Yhdysvalloissa pitkään toiminutta elokuvapalvelua (Video Download Service), jossa on erityisesti isoja Hollywood-tuotantoja. Se on tulossa myös aikanaan Suomeen, mutta aikataulusta ei ole tarkkaa tietoa. Palvelua odotettiin Suomeen tänä vuonna, mutta nyt edes Nordisk Filmssä ei tiedetä aikataulusta tarkemmin.
Microsoft Xbox 360:lle on avautunut elokuvien vuokrauspalvelu jo toissavuonna. Sen valikoima on kuitenkin jäänyt suppeaksi, eikä suomenkielisiä tekstityksiä ole saatu vieläkään mukaan.








