Pohjois-Koreassa kännykänkäyttäjät nyt ”sotarikollisia”
Pohjois-Koreassa vaihtui puolijumala toiseen, kun Kim Jong-il kuoli ja tilalle tuli hänen poikansa Kim Jong-un. Edesmenneen johtajan muistoksi säädettiin 100 päivän suruaika, jonka aikana kansalaisten on määrä surra tosissaan, eikä vain silmänlumeeksi. Kännykkää tänä aikana käyttävät eivät viranomaisten mielestä ole riittävän surullisia.
Jo aiemmin on kerrottu, että suruaan liian laimeasti ilmaisseita korealaisia olisi lähetetty vankileireille oppimaan, mitä aito suru on. Nyt Telegraph kertoo, että kännykän käyttöä pidetään selvänä merkkinä siitä, ettei kaipuu ole aitoa ja syvää.
Viranomaiset ovat varoittaneet, että surukauden aikana kännykkää käyttävät leimataan sotarikollisiksi ja tuomiot ovat sen mukaisia. Rikos rinnastetaan yritykseen loikata maasta. Kiinni jääneet loikkarit lähetetään vankileirille, useamman kerran kiinni jääneet tapaamaan esi-isiään.
Pohjois-Koreassa arvioidaan olevan noin miljoona matkapuhelinta, vaikka niiden hinnat ovat huimaavan korkeat käytettävissä oleviin tuloihin nähden. Kännykät maksavat siellä noin 350 dollaria, ja keskitulot ovat noin 15 dollaria kuukaudessa.








