Presidentti palkitsi it-firmoja
Presidentti Tarja Halonen on myöntänyt tänään vuoden 2009 kansainvälistymispalkinnot. Tällä kertaa kaksi palkituista yrityksistä työskentelee tietotekniikan parissa. Palkinnon yhdeksi tehtäväksi mainitaan liiketoimintamallien nostaminen esikuviksi muille kansainvälistyville suomalaisyrityksille.
Palkituista Tekla on kansainvälisesti toimiva teknologiayritys, jonka mallipohjaiset ohjelmistot tehostavat asiakkaiden ydinprosesseja rakentamisessa, energian jakelussa, yhdyskuntatoimessa ja vesihuollossa. Teklalla on toimistoja Suomen lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, useassa Euroopan maassa, Japanissa, Kiinassa, Intiassa ja Lähi-idässä.
Yrityksen kansainvälisen liiketoiminnan osuus on yli 80 prosenttia ja sillä on asiakkaita lähes 100 maassa.
Muslimien yhteisö
Toinen palkittu it-firma on Muxlim, jonka tuotantoa on muslimeille suunnattu sosiaalisen median verkkosivusto Muxlim Lifestyle Community. Yrityksen perustanut egyptiläinen Mohamed El-Fatatry tuli opiskelemaan Suomeen korkeatasoisten opiskelumahdollisuuksien ja Nokian kansainvälisen maineen vuoksi.
Muxlimin kuvaillaan olevan puolueeton kohtaamispaikka, joka tarjoaa yrityksille, mutta myös muille tahoille, ainutlaatuisen kanavan islamilaisen nuorison ja nuorten aikuisten elämäntapaan ja ajatteluun. Sitä käyttävät kymmenet miljoonat ihmiset yli 190 maassa.
Kolmantena palkittiin ympäristöalan asiantuntijayritys Reachlaw.








