Printterit suoltavat roskaa – syynä virusepidemia
Lukuisat yritystulostimet eri puolilla maailmaa ovat alkaneet suoltaa roskatulosteita, joita tulee ulos kunnes laitteen paperi loppuu. Tietoturvayhtiö Symantec selittää, että kyseessä erikoisen haittaohjelman aiheuttama epidemia. Yhtiö kutsuu tuholaista "paperimyyjän unelmaksi".
Symantec kertoo epidemiasta blogissaan. Yhtiön mukaan ongelmia on nähty eri puolilla maailmaa jo parin viikon ajan. Yritysten yhteistulostimille ilmestyy yhtäkkiä massiivisia tulostustöitä. Tulostimet alkavat printata sekalaisia merkkejä sisältäviä papereita kunnes paperikaukalot ovat tyhjät.
Symantecin telemetriatietojen mukaan ongelmia on nähty eniten Yhdysvalloissa, Intiassa, Britanniassa, Saksassa, Puolassa sekä Etelä-Amerikassa.
Rikollisille kävi vahinko
Syypää ongelmiin on Trojan.Milicenso-haittaohjelma, selittää Symantec. Kyseessä on muiden haittaohjelmien välittämiseen tarkoitettu troijalaisohjelma, jota on nähty netissä jo parin vuoden ajan. Tällä kertaa troijalaisen "lastina" näyttää olevan Adware.Eorezo-mainosohjelma.
Tulostusongelma johtuu siitä, että haittaohjelma laittaa tietyn ohjelmatiedoston tulostuspalvelujen käyttämään kansioon. Joissain järjestelmissä pelkän tiedoston luominen tähän kansioon käynnistää tulostustyön.
Niinpä ohjelmatiedosto lähetetään verkkoprinttereille. Seurauksena on valtava tulostyö, joka sisältää lähinnä käsittämättömiä koodimerkintöjä.
Symantecin mukaan kyse näyttää olevan vahingosta. Rikollisille siitä on vain harmia, sillä tulostustyöt paljastavat tartunnat ja pakottavat yrityksiä puhdistamaan koneet.








