Puhui junassa kännykkään 16 tuntia – pidätettiin
Kuva: Katu-TV.
Nykyään häiriökäyttäytymiseen voi syyllistyä myös mobiililaitteilla – jopa siinä määrin, että joutuu poliisin pidättämiseksi. Mobiilietiketin tarvetta korostaa erikoinen tapaus Yhdysvalloista. Junamatkalla ollut nainen puhui puhelimessa kuuluvalla äänellä 16 tuntia yhtä soittoa. Lopulta junan henkilökunnalta paloi pinna.
Tapauksesta kertoo Katu-TV. Juna oli matkalla Los Angelesista Seattlen kaupunkiin. Illalla kymmenen aikaan Oaklandissa kyytiin tuli nainen, joka alkoi heti puhua matkapuhelimeensa.
Hän ilmeisesti jatkoi tätä koko yön aina seuraavaan päivään aina kello 14 saakka. Junan henkilökunta ja toiset matkustajat varoittivat naista toistuvasti häiriöstä, mutta nainen jatkoi toimintaansa.
Lopulta junan henkilökunta tilasi paikalle poliisit. Juna pysäytettiin asemien välillä ja poliisi pidätti naisen häiriön aiheuttamisesta.








