Puolijohteiden varastointiajat jo lamalukemissa
Elektroniikka-alan yleistä tilaa kuvaava puolijohdemyynti on kääntynyt pitkän vahvan jakson jälkeen laskuun. Tutkimusyhtiö IHS iSupplin mukaan alan myyntiä kuvaava keskimääräinen varastointiaika on noussut jo edellistä taantumaa edeltäneelle tasolle.
Niin sanottu Doi-indeksi (Days of Inventory) kuvaa puolijohteiden keskimääräistä varastointiaikaa. Pitkät varastot kertovat kysynnän heikentymisestä, mikä puolestaan indikoi sirukaupan laantumisesta. Puolijohteita käytetään laajasti erilaisissa elektroniikkatuotteissa, joten niiden menekki heijastaa yleistä taloustilannetta.
IHS iSupplin mukaan Doi-indeksi nousi vuoden toisella neljänneksellä ennätyslukemiin, keskimääräisen varastointiajan hypätessä 83,4 vuorokauteen. Luku ylittää hiuksenhienosti aiemman, vuoden 2008 alussa nähdyn ennätyksen. Tuolloin vastaava luku nousi pahimmillaan 83,1 vuorokauteen.
Valmistajille varastointiaikojen kasvu on huono uutinen, sillä se saattaa pakottaa yhtiöt rajoittamaan tuotantoa. Kasvaneen doi-indeksin taustalta voidaan löytää talouden epävarmuustila, mikä on heikentänyt kuluttajaluottamusta ympäri maailmaa.








