Puolustusvoimat testaa voip-puheluja kenttäoloissa

Puolustusvoimat testaa voip-puheluja kenttäoloissa

Suomen puolustusvoimat aloittaa Elektrobitin toimittaman viestintäjärjestelmän testaamisen. Pakettiin kuuluu muun muassa kenttäoloihin sopivat voip-puhelimet sekä laajakaistayhteydet kenttäkaapelin avulla.

Suomalainen Elektrobit kehittää sulautettuja teknologiaratkaisuja, joita käytetään esimerkiksi autoteollisuudessa ja langattomissa järjestelmissä. Puolustusvoimat testaa tänä vuonna sen EB Tough VoIP -tuotteet maavoimien käytössä.

EB Tough VoIP on muuntautuva viestijärjestelmätuote jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa kenttäolosuhteisiin suunnitellut voip-päätelaitteet, laajakaistadatayhteydet kenttäparikaapelia hyödyntämällä sekä itsenäisesti ja hajautetusti ilman palvelinta toimivat ip-puhepalvelut. Tough-nimensä mukaisesti järjestelmä on suunniteltu toimimaan vaativissa olosuhteissa ja häiriöiden keskellä.

Elektrobitin mukaan järjestelmä voidaan yhdistää Puolustusvoimilla jo käytössä olevaan infraan ja laitteistoon, esimerkiksi perinteisiä puhelinjoja ja parikaapeleita voidaan hyödyntää uudella tavalla.

Yhtiö on jo aiemmin sopinut Tough VoIP - viestijärjestelmätuotteiden toimittamisesta ilmavoimille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös