Raportti lyttää ankarasti Suomen tietoyhteiskunnan

EVA toivoo hallitukselta tekoja juhlapuheiden sijaan
Raportti lyttää ankarasti Suomen tietoyhteiskunnan Risto Siilasmaa sanoi, että Suomessa tarvitaan nyt poliittisen johdon nopeita ratkaisuja. Toivomuslistalla ensimmäisenä on valtion konserniohjaus sähköisissä palveluissa.

Suomi on pudonnut kauas digitaalisen yhteiskunnallisen kehityksen kärjestä. Suurimpana ongelmana ovat kuntien ja valtion hajanaiset suljetut järjestelmät. Kansalaisia ei kyetä palvelemaan netissä yhdestä paikasta. Nyt olisi kiire toimia. Näin arvostelee Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) raportti.

Suomi on pudonnut tietoyhteiskuntakehityksen kärjestä tärkeillä mittareilla laskettuna. Eri selvityksissä järjestelmällisesti paremmin ovat sijoittuneet naapurimaat Norja, Ruotsi ja Tanska, joihin Suomea usein mielellään verrataan.

"Suomessa julkinen sektori on tuottanut monia hyviä sähköisiä palveluita, kukin omalla alallaan. Se mikä Suomessa ei ole onnistunut, on rakentaa kokonaisarkkitehtuuri, jossa kaikki osaset sopisivat yhteen toistensa kanssa", sanoi työryhmän asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, F-Securen perustaja ja suuromistaja Risto Siilasmaa Ylen A-Plus-ohjelmassa keskiviikkona.

EVA-logo 160

Siilasmaa käytti esimerkkinä Tanskaa, jossa pystyy “yhden luukun periaatteella” asioimaan netissä niin kunnan kuin valtion laitosten ja virastojen kanssa.

Hän peräsi hallitukselta vastuunottoa. Hallitus päättikin äskettäin kansalaisen asiointitilin perustamisesta, jonka ensimmäiset palvelut toivotaan saatavan ulos ensi vuonna, ja lisää vuonna 2011.

Siilasmaa kuvasi, miten asiat toimisivat, jos kunnan palvelut olisi mietitty, kuten yrityksissä. Terveyskeskuksissa jonottamisen sijaan sikainfluenssan riskiryhmän potilaat olisivat voineet saada tekstiviestin, jolla olisi kutsuttu kansalaiset rokotuksiin.

Suomessa oli aikoinaan keskitetty valtion konekeskus, mutta 1990-luvulta lähtien kuntien itsehallinnon korostaminen eriytti järjestelmät. Seurauksena on, että kunnissa saattaa olla satoja keskenään tai ainakin muiden kanssa yhteensopimattomia ohjelmistoja ja rajapintoja.

Ratkaisuehdotuksia tilanteesta ulospääsemiseksi on jo tehty. Avoimen lähdekoodin yhteisö COSS ja it-yhtiö IBM:n toimitusjohtaja Johan Sandell ovat ehdottaneet, että kunnat siirtyisivät sadoista suljetuista ja valmistajakohtaista järjestelmistä valtakunnallisesti avoimeen verkkopohjaiseen järjestelmään.

Keskiviikkona hallitukselle luovutetun EVA:n raportin kirjoitti Teppo Turkki, ja asiantuntijaryhmässä olivat Risto Siilasmaan lisäksi entinen Nokia-johtaja Pekka Ala-Pietilä, entinen Nokia Siemensin vetäjä Sari Baldauf ja entinen Tietoenatorin (nykyisen Tiedon) toimitusjohtaja Matti Lehti.

Raportti Nykyaikaa etsimässä – Suomen digitaalinen tulevaisuus on saatavana netissä.

Tilaa Tietokone-lehti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös