Raptorin uusi albumi tuli Spotifyyn ennakkoon

“Sekoelma” on kokoelmalevy parilla uudella kappaleella
Raptorin uusi albumi tuli Spotifyyn ennakkoon

1990-luvun suomalainen rap-musiikkisuosikki Raptori julkaisee keskiviikkona 26. toukokuuta uuden kokoelma-albuminsa, jossa ovat vanhat suosikkibiisit ja kaksi uutta kappaletta. Kiinnostavasti Sekoelma on kuitenkin julkaistu Spotifyssä jo nyt, ja kappaleet ovat myös ostettavissa Applen iTunes-kaupassa.

Sekoelma sisältää 15 kappaletta. Se sisältää Raptorin tunnetuimmat hitit alkuperäisinä versioina. Mukana on myös uusi kappale Tosi tarttuva täytebiisi 16, josta ollaan kuvaamassa musiikkivideota Helsingissä. Musiikkivideon tähti on näyttelijä Juha Veijonen, ja tuotantoa on kuvattu Suomen suurimmaksi musiikkivideoksi.

Spotify on ruotsalainen musiikin suoratoiston palvelu, jota pääsee kuuntelemaan maksutta tai kuukausimaksua vastaan useilla tilausvaihtoehdoilla. Maksullisissa palveluissa ei ole mainoksia, kun taas ilmaispalveluissa niitä piisaa.

Spotifyä on arvosteltu siitä, että vaikka kappaletta kuunneltaisiin miljoonia kertoja, artisti voi saada korvauksia vain muutamia tuhansia euroja.

Raptori 468
Raptori iTunes

Raptorin uusi albumi maksaa iTunesissa noin 10 euroa, ja kappaleet noin euron.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös