Remedyn Alan Wake -peli aikaistuu viikolla

Myyntiin Suomessakin 14. toukokuuta
Remedyn Alan Wake -peli aikaistuu viikolla

Espoolaisen Remedy Entertainmentin kehittämä toimintajännäripeli Alan Wake tulee myyntiin viikkoa aiemmin arvioitua aiemmin. Uusi myyntipäivä on perjantai 14. toukokuuta. Myynti alkaa ensimmäisissä liikkeissä jo yöllä puolenyön aikaan.

Suomen Microsoftissa Xbox-liiketoiminnasta vastaava Jari Keskitalo kertoo, että Alan Waken saa ainakin Helsingin Kampin Anttilasta heti puolenyön aikaan, ja Microsoft neuvottelee yhteistyöstä useiden jälleenmyyjien kanssa.

Peli kertoo kauhukirjailijasta, jonka teosten tapahtumat heräävät henkiin Bright Fallsin pikkukaupungissa. Remedy Entertainment suunnittelee pelistä elokuvamaista sarjaa, jolle voidaan kehittää myös jatko-osia. Pelin ikärajasuositus on 16 vuotta.

Alan Wake maksaa noin 70 euroa, kuten useimmat muutkin uudet konsolipelit.

Alan Wake julkaistaan tämän hetken tietojen mukaan vain Xbox 360:lle. Alun perin sitä odotettiin myös Windows Vistalle, mutta tällä hetkellä pc-versiota ei ole Microsoftin mukaan suunnitteilla.

Alan Wakea esiteltiin ensimmäisen kerran E3-pelimessuilla keväällä 2005. Silloin Microsoft hehkutti, että peli esittelee Windows Vistan ja Directx 10 -rajapinnan suorituskykyä peleissä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös