RIM kiinnostaa Nokiaa ja Microsoftia
PlayBook on ollut RIMin tämän vuoden suurin murheenkryyni.
BlackBerry-puhelimillaan suosioon päässyt kanadalainen RIM on ollut viime aikoina suurissa vaikeuksissa. Firmalla on mennyt sen verran huonosti, että puheita sen päätymisestä isompien taskuun alkaa liikkua. Maailman talousuutisissa veikataan, että Microsoft ja Nokia olisivat yhdessä ostamassa RIMin.
Kaksikon ostohaluista ehti ensin kertoa Wall Street Journal. Tieto on otettu maailmalla tosissaan, sillä esimerkiksi Saksan pörssissä RIMin osakekurssi on kääntynyt tänään selvään nousuun pitkän syöksyn jälkeen, kertoo Bloomberg.
Ennen Microsoftia ja Nokiaa ostohaluja oli jo Amazonilla, mutta se vetäytyi selvitysten jälkeen takavasemmalle tarjousta tekemättä. Bloomberg on yrittänyt saada kommentteja kaikilta asianosaisilta, mutta törmäsi vaikenemisen muuriin.
RIMin näkymät alkoivat synkentyä toden teolla tänä kesänä, kun kävi ilmi, että sen suurin odotuksin julkaisemasta PlayBook-tabletista tulee massiivinen floppi. Muitakin vaikeuksia on riittänyt. Syksyllä se menetti paljon ystäviä palveluidensa käyttökatkosten vuoksi. Tuoreimmat huonot uutiset koskevat BlackBerryjen uutta käyttöjärjestelmäversiota, jota ei saada valmiiksi luvatussa ajassa.
RIM on menettänyt asemiaan sille tärkeillä USA:n älypuhelinmarkkinoilla. Sen kaappaaminen voisi silti olla houkuttelevaa Microsoftin ja Nokian allianssille, joka vasta yrittää Windows-puhelimilla tavoitella jalansijaa noilla markkinoilla.
Nokia on vajonnut Yhdysvalloissa täysin marginaalipeluriksi, eikä äsken tehty Lumia 710 -puhelimen lanseeraus vakuuttanut kommentoijia.








