Röyhkeä piraatti jäi kiinni
59-vuotias yhdysvaltalainen mies myi internetissä melko avoimesti kalliita piraattiohjelmia. Mies keräsi tuloja ainakin 270 000 dollaria (noin 200 000 euroa). Toiminta jatkui vuosia, mutta nyt miestä odottaa jopa vankila.
Virginian osavaltion viranomaisten mukaan mies on vangittu ja myöntänyt oikeudessa syyllisyyteensä rikoksiin.
Yritysohjelmia kunnon alennuksilla
Miehen väitetään myyneen internetin ilmoituspalstoilla esimerkiksi Autocad-suunnitteluohjelmia sekä kalliita Adoben, Quarkin ja Intuitin yritysohjelmia.
Hinnat olivat huomattavan edullisia – jopa tuhansia dollareita listahintaa pienempiä. Korkeiden lähtöhintojen vuoksi hinnat olivat kuitenkin usein reilusti yli tuhat dollaria.
Mies otti vastaan tilauksia sähköpostilla ja sai maksun Paypal-palvelun kautta. Maksun saamisen jälkeen hän poltti ohjelmat cd- tai dvd-levyille ja lähetti levyt "asiakkailleen".
Viranomaisten mukaan mies on myöntänyt saaneensa vuosien 2006 helmikuun ja 2009 syyskuun välisenä aikana piraattimyynnistä yli 270 000 dollarin tulot.
Enimmäisrangaistus rikoksista on viisi vuotta vankeutta USA:n lakien mukaan.








