Sähköisellä paperilla pyyhkii hyvin
Ensi vuonna ns. sähköisiä paperinäyttöjä myydään erilaisiin lukulaitteisiin noin 131 miljoonalla dollarilla. Summa kasvaa kuitenkin miljardiluokkaan ja vuonna 2014 e-papereita myydään jo lähes 1,2 miljardilla dollarilla, ennustaa Idtechex-tutkimuslaitos.
E-paperista saatiin kuulla ensimmäisiä vakavia kehityshankkeita jo vuosituhannen alussa, mutta vasta 4–5 vuotta sitten ideat alkoivat kypsyä kaupallisiksi tuotteiksi. Silti vasta Amazonin Kindle-lukulaite käynnisti markkinat toden teolla.
Amazon myi Kindleä ensimmäisen vuoden aikana noin puoli miljoonaa kappaletta. Sen jälkeen yhtiö on myynyt kaikki laitteensa, joita se ehtii valmistaa. Tänä vuonna volyymin arvioidaan nousevan noin miljoonaan, ja sen myynti laajenee lähes kaikkialle, myös Suomeen.
Kuva paranee, kauppa kasvaa
Kindlen näytön valmisti alun perin englantilainen E-Ink. Sen menestys johti – kuten niin usein – lopulta siihen, että taiwanilainen PVI osti koko yrityksen. Idtechexin mukaan PVI on nyt selkeä e-näyttöjen ykkösnimi, mutta kisaan on tulossa mukaan koko joukko uusia yrittäjiä. Tällainen on esimerkiksi Philipsistä irrotettu Liquavista.
E-paperit ovat tähän asti olleet yleensä mustavalkoisia, eri valaistusolosuhteissa huonosti erottuvia ja hitaita. Uusimmat tekniikat lisäävät näyttöihin tuhannet värit, paremman kontrastin ja kirkkauden sekä suuremmat virkistystaajuudet.
Parantuneiden ominaisuuksien myötä Idtechex uskaltaa ennustaa, että erilaisten sähköisten paperien markkinat kasvavat vuonna 2020 jo 7,45 miljardiin dollariin. Silloin joku valmistajista on jo noussut miljardiluokan yritykseksi.








