Saksan poliisi vakoilee "hiljaisilla tekstiviesteillä"
Saksan poliisi ja muut viranomaiset lähettivät viime vuonna yli 300 000 niin sanottua hiljaista tekstiviestiä. Tällaiset tekstiviestit tulevat kännykkään, mutta ne eivät hälytä eivätkä näy puhelimessa mitenkään. Viestejä käytetään ovelalla tavalla vakoiluun, selittää F-Secure.
Hiljaisten tekstiviestien käyttö on ollut esillä saksankielisissä tiedotusvälineissä viime vuoden lopulla. F-Secure on selvittänyt asiaa, ja löydöksistä kerrotaan yhtiön blogissa.
Saksan sisäministeriö on myöntänyt tällaisten viestien käytön. Vuonna 2010 lähetettiin yli 440 000 hiljaista tekstiviestiä. Viime vuonna marraskuun alkuun mennessä viestejä oli lähetetty yli 300 000.
Näin hiljaisilla viesteillä vakoillaan
Vaikka hiljainen viesti ei näy mitenkään sen vastaanottajalle, siitä jää jälki teleoperaattorin tietokantaan. Tiedoista näkyy oliko puhelin päällä. Operaattori tallentaa myös viestin välittämiseen käytetyn tukiaseman.
Vakoilu perustuu siihen, että viranomainen voi myöhemmin vaatia nähtäväksi näitä operaattorin lokitietoja. Esimerkiksi poliisi voi lähettää seuraamalleen henkilölle hiljaisia tekstiviestejä tasaisin väliajoin. Kun operaattorilta sitten pyydetään lokitiedot, niistä voidaan koostaa henkilön reitti kännykkätukiasemien tarkkuudella.
Aiemmin tässä liikuttiin lain harmaalla alueella. Vuonna 2007 Saksassa tehtiin kuitenkin lakimuutos, joka antaa viranomaisille oikeuden tällaiseen vakoiluun.








