Salasanat kaivetaan Facebookista
Sosiaalisten palveluiden käyttäjät avaavat itsensä hyökkäyksille, varoittaa Norman Data Defence Systemsin tutkimusjohtaja Righard Zwienenberg. Moni jakaa Facebookissa koko elämänsä muiden nähtäväksi: mitä syö, missä on ja keitä ovat lähimmät ihmiset. Viime aikoina on sentään ymmärretty, ettei lomasuunnitelmia kannata julkistaa, koska murtovarkaat seuraavat näitä tietoja.
Riskejä on monia muitakin. Monet esimerkiksi käyttävät salasananaan lemmikin tai lasten nimiä, ja nämä tiedot voi lukea kuin avoimesta naamakirjasta. Vaikkei salasanaa löydy, voi sen kysyä palveluntarjoajalta, jos osaa vastata salaiseen kysymykseen esimerkiksi äidin sukunimestä, syntymäpaikasta tai lemmikin nimestä. Jotkut jakavat nämäkin tiedot sosiaalisessa mediassa.
Moni tietomurto tapahtuu ihmisen kautta. Jos avautuu itsestään paljon julkisesti, on paljon haavoittuvampi houkutuksille. Esimerkiksi harrasteeseen liittyvään linkkiin, joka näyttää tulevan kaverilta, on helppo tarttua.
"Minulla on sivu Facebookissa, mutta siellä ei ole mitään tietoja. Olen vain varannut sen, jottei kukaan pääse rekisteröimään sitä ja esiintymään minuna. Tällaista toimintamallia suosittelen muillekin", toteaa Zwienenberg.








