Samsung televisioissa: "suurempi kuin kukaan ikinä"
Nelisen vuotta sitten Samsung nousi maailman suurimmaksi televisioiden valmistajaksi. Samsung-televisioiden voittokulku on sen jälkeen jatkunut hurjana. Wall Street Journal -lehden mukaan kukaan ei ole koskaan noussut televisiomarkkinoilla yhtä merkittävään asemaan.
Tutkimusyhtiö Displaysearch kertoo, että viime vuoden kolmannella neljänneksellä Samsungin markkinaosuus maailman televisiokaupasta oli 21,9 prosenttia rahalla mitattuna. Osuus on hetkittäin käynyt jopa yli 23 prosentissa.
Wall Street Journalin tietojen mukaan yhdelläkään yrityksellä ei ole koskaan ollut yhtä suurta osaa televisiokaupasta. Televisioita on myyty maailmassa yli 60 vuoden ajan, mutta markkinat ovat aina olleet varsin hajanaiset.
Samsung ylivoimaisessa kärjessä, tutut nimet perässä
Samsung nousi WSJ:n mukaan ykköstilalle Sonyn ohi vuonna 2006. Sen jälkeen Samsungin osuus on noin kaksinkertaistunut.
Displaysearchin luvut kertovat, että kilpailijat tulevat kaukana perässä. Toisena on LGE 12,9 prosentin osuudella. Sony on kolmas 9,9 prosentilla. Seuraavilla sijoilla ovat Panasonic (9,1 prosenttia) ja Sharp (5,9 prosenttia).
Toisin sanoen noin 60 prosenttia maailman televisiokaupasta on keskittynyt kuudelle suurimmalle valmistajalle. Televisioiden kokojen kasvu ja hintojen aleneminen aiheuttavat sen, että suuremmilla valmistajilla on paremmat mahdollisuudet pysyä kilpailukykyisinä.








