Samsung uudisti kärkijoukkonsa
Samsungin uusi ykkösjohtaja on Choi Geesung.
Maailman suurimpiin elektroniikkayhtiöihin lukeutuva Samsung päivittää johtoryhmäänsä. Yhtiö paljasti tänään tekevänsä useita merkittäviä organisaatiomuutoksia.
Samsungin uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Samsungin digitaalisen median johtajana aiemmin toiminut Choi Geesung. Geesungin meriittilista on kattava, sillä mies on toiminut aiemmin menestyksekkäästi myös yhtiön televisio- ja puhelindivisioonan johdossa.
Uudistuksen yhteydessä perustetun uuden operatiivisen johtajan paikan saa Jay Lee, joka on toiminut aiemmin yhtiön asiakasrajapinnassa. Talousjohtajaksi nousee yhtiöauditointitiimin johdossa toiminut Ju-Hwa Yoon. Nykyinen toimitusjohtaja Yoon-woo Lee jatkaa hallituksen puheenjohtajana.
Osana organisaatiomuutosta yhtiö siirtyy käyttämään itsenäisempiä liiketoimintayksiköitä, joita johdetaan organisaation sisällä erillisesti. Jokaiselle yksikölle nimitetään oma hallinto- ja talousjohtaja. Käyttöön otetaan myös kansainväliset kirjanpitostandardit.
Ennen uudistusta Samsungin yritysrakenne koostui kymmenestä operatiivisesta divisioonasta, jotka oli järjestelty kahteen liiketoimintaryhmään. Uuden organisaatiorakenteen toivotaan helpottavan operaatiotason toimintavapautta ja nopeuttavan liiketoimintaprosesseja. (Prosessori)








