Sanoman palvelimet ja työasemat Tiedolle

Tavoitteena siirtyä yhteisiin järjestelmiin
Sanoman palvelimet ja työasemat Tiedolle

Mediakonserni Sanoma keskittää perustietotekniikkansa ensi kertaa konserninlaajuisesti. Aiemmin aikakauslehti-, kirjankustannus-, logistiikka- ja sanomalehtiyksiköissä ollut omat kumppaninsa, mutta nyt useimmat palvelimet ja työasemat Suomessa siirtyvät Tieto Oyj:n vastuulle. Monivuotisen sopimuksen arvoa ei kerrota, mutta se on Suomen suurimpia it-ulkoistuksia.

Sanomien tietohallintojohtaja Päivi Hokkanen kertoo Tietokoneelle, että sopimus kattaa lähes kaikki konesalit (data center -palvelut) sekä työasemat, eli pöytäkoneet ja kannettavat. Sen sijaan esimerkiksi lehtitoimintojen tuotannonohjaus- ja taloushallinnon järjestelmät eivät kuulu sopimukseen.

Tiedon maajohtaja Ari Karppinen luonnehtii sopimusta merkittäväksi, koska Sanoma on iso konserni. ”Sanomista tulee yksi merkittävimmistä asiakkaistamme”, sanoo Karppinen Tietokone-lehdelle. Sopimuksen rahallista arvoa ei kerrota, mutta kyse on joka tapauksessa miljoonien eurojen potista.

Lehdistötiedotteessa konserni kertoo, että keskittämisellä haetaan kustannussäästöjä ja parempaa tuottavuutta, kun työntekijät siirtyvät esimerkiksi yhteisten sähköpostijärjestelmien käyttäjiksi. Se tarkoittaa, että työnteon pitäisi tehostua, kun vaikkapa kalenterivaraukset kulkevat sujuvammin talosta toiseen.

Ari Karppinen uskoo, ettei ulkoistuskilpailutusta voitettu vain hinnalla, vaan myös laadulla on iso painoarvo. Sanoma-konserni kilpailutti viisi suurinta it-palvelutaloa Suomessa. Kilpailutuksessa oli mukana myös Logica, joka on tähän asti hoitanut osaa järjestelmistä.

Office 2010 ja Windows 7 työasemiin

Siirtymäprojekti alkaa heti 2. syyskuusta. Sanomien Päivi Hokkanen kertoo, että tavoitteena on siirtyä nykyisistä Windows XP -työasemista Windows 7:ään ja Office 2010:een ensi vuoden aikana, mutta siirtymäjakso voi olla osassa konsernia pidempikin.

Tässä vaiheessa tietojärjestelmien keskittäminen koskee vain konsernin Suomen-toimintoja.

Sanoma-konserniin kuuluu myös Tietokone-lehteä kustantava Sanoma Magazines Finland.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös